Advertisement

Unai Emery neuvottelee Arsenalin kanssa managerin roolista – Arteta empii ratkaisunsa suhteen

Arsenalin uudeksi manageriksi on viime aikoina huhuttu kovasti seuran entistä kapteenia Mikel Artetaa. Artetan on kerrottu olevan Arsenalin ykkössuosikki, mutta espanjalainen ei ole toistaiseksi ottanut tehtävää vastaan. Artetan kerrotaan Sky Sportsin tietojen mukaan kaipaavan lisätietoja hänen roolistaan siirtomarkkinoilla. Sky Sports uskoo, että Arteta jäisi mieluummin Pep Guardiolan apulaismanageriksi, ellei hän saa riittäviä vakuuksia liittyen hänen sanavaltaansa siirtomarkkinoilla.

Uudella managerilla on tiettävästi käytössä 50 miljoonaa puntaa kesän siirtomarkkinoille. Tämän lisäksi manageri saisi käyttöönsä myös pelaajamyynneistä mahdollisesti tulleet lisävarat, joilla joukkuetta voidaan vahvistaa.

Sky Sportsin asiantuntija Guillem Balague puoletaan uskoo, että PSG:sta lähtenyt Unai Emery olisi parhaillaan Lontoossa neuvottelemassa sopimuksesta Arsenalin kanssa.

Olen kuullut, että Emery olisi Lontoossa neuvottelemassa Arsenalin kanssa. Tähän vaikuttaa se, että hän on vapaana oleva huippu kandidaatti ja haluaa tehtävän itselleen”, Balague kertoi Sky Sportsille.

Puhumme henkilöstä, joka on tehnyt uskomatonta työtä Sevillan kaltaisessa seurassa ja joka vasta viime viikolla valittiin Ranskan vuoden manageriksi työstä, jota hän teki PSG:n kanssa.”

Arsenalin kannalta haasteeksi uuden managerin värväyksessä voi olla juuri managerille annettavat vapauden pelaajahankintojen suhteen. Arsenalissa halutaan siirtyä pois tavasta, jossa managerilla on päätösvalta uusien pelaajien suhteen. Seura on rakentanut organisaatiotaan uudella tavalla ja tarkoituksena on, että managerin ohella päätöksen tekoon vaikuttavat voimakkaasti myös muut henkilöt Sven Mislinstatin johdolla.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom