Advertisement

Unai Emeryn Arsenal kohtaa kotikentällään hallitsevan mestarin Manchester Cityn

Arsenal vaihtoi kesällä valmentajaa, kun Arsene Wenger päätti vihdoin siirtyä sivuun seuran managerin tehtävistä. Tilalle palkattiin hyvää työtä urallaan tehnyt espanjalainen Unai Emery. Tänään Emery pääsee vihdoin tositoimiin uuden seuransa valmentajana kilpailullisessa ottelussa. Vastustaja ei myöskään voisi olla yhtään kovempi, kun Emiratesille matkustaa hallitseva Valioliigan mestari Manchester City. Viime kaudella City oli molemmissa otteluissa Arsenalia vahvempi. Emiratesilla ottelu päättyi Cityn 0-3 voittoon ja Etihadilla Cityn 3-1 voittoon.

Arsenal on tehnyt kesän aikana mielenkiintoisia hankintoja ja Emery on päässyt ajamaan pelifilosofiaansa hyvin sisään. Harjoitusottelut ovat sujuneet kohtuudella ja nyt on vihdoin tosikoitoksen aika. City on kohdattava jossain vaiheessa ja milloinkaan se ei ole helppo vastus. Tämä on kuitenkin varmaan paras mahdollinen ajankohta hallitsevan mestarin kohtaamiseen, sillä heillä useat pelaajat ovat pelanneet raskaan MM-turnauksen kesän aikana pitkän kauden päätteeksi. Kesäloma on näillä pelaajilla jäänyt poikkeuksellisen lyhyeksi.

”Vietettyään kaksi vuotta Pep Guardiolan alaisuudessa, Citystä on tullut tasaisempi ja varmempi. Kun katsot heidän otteluitaan, he pelaavat suurella itseluottamuksella ja luulen myös Guardiolan valmennuksen olevan joukkueelle täysin selvää”, Emery kertoi lehdistötilaisuudessa.

Manchester City toimi kesän siirtomarkkinoilla joukkueen viime vuosien historiaan nähden varsin hillitysti. Se hankki Riyad Mahrezin Leicesterista reilulla 67 miljoonalla punnalla, mutta muita ”suur”hankintoja ei tullut. Joukkue on kuitenkin jo entuudestaan erittäin vahva. Se tulee varmasti olemaan tulevalla kaudella aivan yhtä vaarallinen, kuin viime kaudellakin. Kyse on nyt vain siitä, pystyvätkö muut joukkueet vastaamaan Cityn tasoon. Viime kaudella todellisia haastajia ei löytynyt. Ennen illan ottelua Guardiola puhui kunnioittavaan sävyyn illan vastustajastaan.

”Hän (Emery) on erinomainen manageri. Hänen saavuttamansa kolme perättäistä Eurooppa-liigan mestaruutta ovat erinomainen saavutus. Hän on hyvä manageri ja se on hyväksi Valioliigalle”, Guardiola kertoi.

”Tavoitteemme on voittaa mahdollisimman paljon. Huhti- tai toukokuussa näemme, mikä on lopputulos. Jos olemme hyviä ja yhtä tasaisia kuin viime kaudella, meillä on hyvät mahdollisuudet.”

Arsenalilta puuttuu ottelusta Nacho Monrea, Saed Kolasinac sekä Laurent Koscielny. 

Manchester Cityltä kaikki pelaajat ovat käytettävissä, mutta Kevin De Bruyne sekä Raheem Sterling ovat harjoitelleet vasta hetken aikaa kesälomalta paluunsa jälkeen, joten heidän pelaaminen on toistaiseksi vielä epävarmaa.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom