Advertisement

United-legenda tukee edelleen Mourinhoa – ”Minun näkemykseni ei ole muuttunut”

Manchester Unitedin alkukausi on ollut vaikea. Seitsemästä Valioliigan ottelusta joukkue on kerännyt vain kymmenen pistettä, ja Carabao Cupistakin lähtö tuli heti ensimmäisessä ottelussa.

Sir Alex Fergusonin aikaan Old Trafford oli stadion, josta vastustajalle ei jäänyt useimmiten kotiin viemisiksi kuin paha mieli. Tällä kaudella sieltä ovat poistuneet Tottenham, Wolves, Derby sekä Valencia hymyissä suin – kaikki vielä perätysten.

Neljän kotiottelun voitoton putki asettaa väkisinkin Manchester Unitedin managerin Jose Mourinhon aseman joukkueen peräsimessä kyseenalaiseen valoon – etenkin, kun pelaaminen on ollut karmeaa katseltavaa.

United-legenda Ryan Giggs kuitenkin tukee edelleen Mourinhoa sanomalla, että hänen pitäisi pysyä joukkueen managerina. Giggsin mukaan Unitedin tarvitsee säilyttää usko portugalilaismanageriin.

”Minun näkemykseni ei ole muuttunut, Giggs kertoi tiedotustilaisuudessa, jossa hän julkisti Walesin joukkueen Espanjaa ja Irlantia vastaan.

”Unitedilla on menossa vaikeat ajat tällä hetkellä, mutta muutos nyt ja olet samassa tilanteessa vuoden tai kahden päästä, hyvin todennäköisesti.

”Toivon, että hän säilyttää työpaikkansa.”

Manchester Unitedin pelit jatkuvat lauantaina, kun Rafa Benitezin manageroima Newcastle saapuu vierailulle Old Traffordille. Usean eri lähteen mukaan kuluva viikko ratkaisee Mourinhon kohtalon Unitedin peräsimessä, joten lauantaina Mourinho taistelee sarjapisteiden lisäksi myös työpaikastaan.

Manchester Unitedin ja Newcastlen välinen kamppailu alkaa lauantaina kello 19.30