Advertisement

Unitedia ylistetään West Ham dominoinnin jälkeen – ”He tulevat olemaan mahtavia”

Manchester United näytti kaapin paikkaa West Hamia vastaan, Valioliiga-kierroksen viimeisessä ottelussa sunnuntain illassa, ja on saanut osakseen kehuja niin Arsenal-legenda Thierry Henryltä kuin ex-United puolustaja Gary Nevilleltä.

”En ole koskaan nähnyt kenenkään voittavan tätä liigaa ilman vahvuutta ja nopeutta sekä kestävää selkärankaa, ja näyttää siltä, että Unitedilla on sitä,” Gary Neville kommentoi SkySportsilla.

”He näyttävät siltä, että voisivat vastata haasteeseen. Vasta ensimmäinen ottelu on takana, mutta he näyttävät omaavaan kaikki ominaisuudet osallistuakseen mestaruustaistoon, koska heillä on nyt kaikki tarvittava.”

Neville muistuttaa kuitenkin, että Manchester United on käyttänyt suuren määrän rahaa, eikä tällä kaudella ole mitään tekosyytä, miksi Red Devilsien ei pitäisi olla mukana mestaruuden havittelussa.

Suurennuslasin alla pelannut 90 miljoonan punnan värväys Romelu Lukakun debyytti ei olisi voinut mennä paremmin. Ottelun kaksi ensimmäistä maalia nähtiin kyseisen pelaajan toimesta, ja viime kaudella kliinisyyttä haikaillut United näytti vahvalta läpi ottelun. Myös viime kaudella heikoille tehoille jääneet Anthony Martial sekä Paul Pogba ylsi maalin makuun, viimeistellen ottelun kolmannen sekä neljännen maalin.

Romelu Lukakun Valioliiga-debyytti ei olisi voinut mennä paljoakaan paremmin. Kuva: Alloverpress.fi

Lukaku oli yhtä hymyä ottelun jälkeisessä SkySportsin haastattelussa, ja syystäkin.

”Tottakai se oli [unelma debyytti]. Pelata tuollaisen yleisön edessä ja näin mahtavalle seuralle, se on unelmien täyttymys, mutta kaikkein tärkein oli voitto”, Lukaku kommentoi.

”Voitto oli hyvä, neljä maalia ja nollapeli. Aloitimme [kauden] todella hyvin, joten meidän on vain jatkettava työn tekoa.”

Myös Arsenalin legendoihin kuuluva Thierry Henry on ottanut osakseen kehua Red Devilsien toimintaa, ja tiedostaa José Mourinhon miehistöllä olevan tarvittava leveys, ja ylistää Unitedin ”mahtavaa potentiaalia”.

”Mielestäni Marcus Rashford pelasi mahtavan ottelun. Niin kuin Gary [Neville] mainitsi, nopeudesta ja voimasta minkä he nyt omaavat, ja tänään he onnistuivat myös maalinteossa.”

”Se oli jotain mitä he eivät tehneet viime kaudella. Lukaku oli silmiinpistävän hyvä, niin kuin myös Nemanja Matic, ja Rashford oli suuri uhka koko illan.”

”Sitten Martial tuli kehiin, ja hänellä oli intohimoa. Näin hänen haastavan ensimmäisellä kosketuksellaan Pablo Zabaletan. Se oli jotain mitä en nähnyt koko viime kauden aikana.”

”Ja Pogbakin onnistui maalinteossa, ja kun sinulla on [pelaajia kuin] Martial penkillä, tulivoima ja leveys, sekä Matic käskyttämässä keskikentällä, he tulevat olemaan mahtavia.”

Huomioitavaa on kuitenkin se, että jäljellä on 37 kierrosta, eikä Mourinhon miehistö ole saavuttanut vielä murto-osaakaan siitä, mitä mestaruuteen tarvitaan. Leveys ja tulivoima sen sijaan on näillä näkymin hyvässä terässä, ja punapaidat haastavat varmasti liigan huippusijoja suuremmalla uhalla kuin viime kaudella.

Manchester Unitedin seuraava haaste tulee Swansea Cityn muodossa, ensi lauantaina pelattavassa päiväottelussa.