Advertisement

Uskomaton nousu! Liverpool eteni jälleen Mestarien liigan finaaliin

Liverpool on edennyt toisena vuotena peräkkäin Mestarien liigan finaaliin.

Liverpool hävisi välierien avausosan FC Barcelonalle viikko sitten maalein 3-0, mutta venyi tiistai-iltana uskomattomaan urotekoon kaatamalla Anfieldilla pelatussa toisessa osaottelussa katalonialaisseuran 4-0.

Uskomattomasta noususta vieläkin uskomattomamman tekee se, että Liverpool lähti otteluun ilman kahta supertähteään, Mohamed Salahia ja Roberto Firminoa. Tähtikaksikon tilalle avaukseen nousseet Divock Origi ja Xherdan Shaqiri täyttivät suuret saappaat kuitenkin mainiosti, sillä Origi viimeisteli kaksi maalia ja Shaqiri jakoi yhden maaliin johtaneen syötön.

Ottelun kulku

Avausjaksolla peli oli vauhdikasta päästä päätyyn peliä ja myös tunteet kävivät kuumana puolin ja toisin. Jakson ainoa maali nähtiin jo seitsemännellä peliminuutilla, kun Origi laukoi Marc-Andre ter Stegenin sylkemän pallon maaliin. Barcelonalla oli muutama hyvä paikka tehdä tärkeä vierasmaali ja ratkaista koko ottelupari, mutta se ei siinä tällä kertaa onnistunut.

Toiselle puoliajalle Jurgen Klopp teki pienen muutoksen kokoonpanoonsa, kun hän siirsi James Milnerin keskikentältä laitapakiksi Andy Robertsonin tultua vaihtoon. Robertsonin tilalle kentälle tuli Georginio Wijnaldum, joka nousi kotijoukkueen sankariksi.

Gini ehti olla kentällä vain kymmenen minuuttia, kun hän oli osunut jo kahdesti maalipuiden väliin ja tuonut Liverpoolin otteluparissa tasoihin. Kaksi nopeaa takaiskua jäädytti Barcelonan pelaamisen lopullisesti ja oli vain ajan kysymys, milloin Anfield repeää neljännen kerran liitoksistaan.

Lopulta se tapahtui, kun pelikellossa oli hieman reilut kymmenen minuuttia jäljellä. Trent Alexander-Arnold höynäytti kulmapotkutilanteessa Barcelonan pelaajia ja antoi maalin eteen vapaaksi jääneelle Origille nappisyötön, josta belgialaishyökkääjä sai niitata 4-0 -voittomaalin.

Barcelona olisi edennyt finaaliin yhdelläkin vierasmaalilla, mutta katalonialaiset eivät saaneet ottelun loppuhetkillä minkäänlaista kiriä aikaiseksi.

Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa 1. kesäkuuta. Liverpoolin finaalivastus selviää keskiviikkona, kun Ajax ja Tottenham kohtaavat Amsterdamissa.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!