Advertisement

Chelsean maalitykki loukkaantunut

Chelsea hävisi Valioliigan lauantaisessa kärkikamppailussa Manchester Citylle kotonaan Stamford Bridgellä 0-1. Tappio oli kova kolaus Bluesin mestaruushaaveille, jonka ero Valioliigan kärkipaikkaan hallussaan pitävään Cityyn kasvoi kuuteen pisteeseen. Kausi on vasta aluillaan, mutta tällä hetkellä City sekä sen paikallisvastustaja Manchester United näyttävät ylivoimaisilta mestarisuosikeilta.

Toinen kova kolaus Chelsealle oli sen ykköshyökkääjän Alvaro Moratan loukkaantuminen. Chelsea-manageri Antonio Conte joutui ottamaan 24-vuotiaan espanjalaisen vaihtoon jo ensimmäisellä puoliajalla, 35. peliminuutilla. Täksi kaudeksi Bluesiin Real Madridista saapunut Morata oli loukannut akillesjänteensä.

Loukkaantumisen seurauksena Moratalta jää nyt välistä Espanjan MM-karsintaottelut Albaniaa ja Israelia vastaan. Moratan lisäksi Rojas joutuu pärjäämään ottelussa ilma loukkaantuneita Dani Carvajalia ja Andres Iniestaa. Kolmikon tilalle maajoukkueeseen nostetut Aritz AdurizAlvaro Odriozola ja Jonathan Viera ovat kuitenki kelpo pelimiehiä hekin, eikä Espanjalla pitäisi olla otteluissa minkäännäköisiä vaikeuksia.

Chelsea-luotsi Contea huolestuttanee kuitenkin Espanjan maajoukkueen näkymiä enemmän se, toipuuko Morata ajoissa Chelsean seuraavaan otteluun Crystal Palacea vastaan 14. lokakuuta. Morata on aloittanut Chelsea-uransa todella vakuuttavasti, paukuttaen ensimmäisessä kahdeksassa ottelussaan seitsemän maalia. Hänestä on lyhyessä ajassa tullut elintärkeä osa Chelsean joukkuetta ja yksi lounaislontoolaisen seuran fanien suosikeista.

Morata oli yksi monesta Chelsea-pelaajasta, jotka pelasivat sekä viime keskiviikon Mestarien liiga -ottelussa Atletico Madridia vastaan että lauantain City-ottelussa. Antonio Conte teki vain kaksi pelaajamuutosta Atletico-ottelusta City-peliin, lepuuttaen Victor Mosesta ja David Luizia Cityä vastaan (joskin Valioliigassa pelikiellossa olevan Luizin lepuuttamiselle Contella ei oillut vaihtehtoja). Conten mukaan Moratan lepuuttaminen Cityä vastaan ei kuitenkaan ollut mahdollista.

”Otin riskin peluutta Morataa tässä pelissä, sillä kuvitelkaa reaktio jos Morata olisi aloittanut penkiltä”, italialaismanageri kommentoi City-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. ”Machester City on todella hyvä joukkue ja tällaiseen peliin joutuu laittamaan parhaan mahdollisen joukkueen.”

Hiljattain brittimedian haltuunsa saaman tiedon mukaan Morata olisi kuitenkin sanonut läheisille ystävilleen, että tulee todennäköisesti olemaan pelikunnossa Crystal Palace-peliin mennessä, eikä näin joudu jättämään väliin yhtään Chelsean ottelua.

Mikäli tieto pitää paikkansa, ovat Conte ja koko Chelsean leiri varmasti todella huojentuneita. Vaikka Palacea voidaankin tällä hetkellä pitää Valioliigan virallisena pisteautomaattina, ja vaikka Chelsean kakkoskärki Michy Batshuayi on myös esiintynyt edukseen peliaikaa saadessaan, on Morata todella korvaamaton osa Bluesin joukkuetta. Hänen kunnossapysymisensä on elintärkeää, mikäli Stamford Bridgellä halutaan jotakin pokaalia kauden päätteeksi nostella.