Advertisement

Kane jo lähellä Messiä ja Ronaldoa: ”Haluan olla yksi parhaista”

Kaksikko Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo on hallinnut jalkapallomaailmaa jo vuosikymmenen ajan. Jompi kumpi näistä on voittanut yhdeksän edellistä Ballon d’Oria, joka jaetaan maailman parhaalle pelaajalle ja on jalkapallon arvostetuin henkilökohtainen palkinto. Vedonlyöntitoimistojen mukaan Ronaldo on ylivoimainen suosikki voittamaan palkinnon myös tänä vuonna.

Suuri syy näiden kahden supertähteyteen on molempien iskemät hurjat maalimäärät, jollaisia jalkapallomaailmassa ei ole nähty hyvin pitkään aikaan, jos koskaan. Cristiano Ronaldo liittyi Real Madridiin vuonna 2009 ja on sen jälkeen tehnyt joukkueelleen 285 maalia 267 ottelussa. Messi on tehnyt Barcelonalle samassa ajassa 304 maalia 279 ottelussa.

Englannissa ja Tottenham Hotspurin seurassa on kuitenkin kehittymässä pelaaja, joka pystyy ja haluaa haastaa kaksikon tehokkuudessa: Harry Kane. Hän on tehnyt kalenterivuoden 2017 aikana Tottenhamille 25 maalia 23 liigaottelussa. Ronaldolla samat lukemat ovat 15 maalia 20 ottelussa ja Messillä 34 maalia 27 ottelussa. The Guardianin mukaan Kane tarvitsee kuitenkin vähemmän laukauksia yhtä maalia kohden kuin kumpikaan Espanjassa pelaavista.

Nämä tilastot eivät ole jääneet huomaamatta Kanelta itseltään, joka viihtyy sosiaalisessa mediassa. Kun hän huomaa olevansa jossain asiassa Messin ja Ronaldon tasolla, hän käyttää sitä motivaationa tullakseen vieläkin paremmaksi.

”Nykyään sosiaalisessa mediassa on vaikea pysyä erossa tilastoista. Jokainen twiittaa sitä ja tätä ja sinä näet sen”, Kane sanoi The Guardianin mukaan. ”Haluan olla yksi maailman parhaista pelaajista, joten kun ihmiset laittavat ylös tilastoja ja näen olevani lähellä noita pelaajia, se on hyvä kannustin päästä vielä lähemmäs ja ottaa seuraava askel. Kyllä, käytän sitä. Pysyminen tasaisesti huipputasolla on kaikkein tärkeintä.”

On selvää, että Kanen täytyy voittaa jotain suurta joko seura- tai maajoukkueen kanssa, jos hän haluaa taistella Ballon d’Orin voitosta. Mikäli se ei ala tapahtua Tottenhamissa, niin ennen pitkää isommat seurat kutsuvat. Nyt 24-vuotias Kane on tehnyt Valioliigassa 82 maalia. Mikäli hän pelaa koko uransa Valioliigassa, ei Alan Shearerin 260 maalin ennätyksen ohittaminen vaikuta täysin mahdottomalta tehtävältä.

Kane lähestyy supertähden statusta, mikä näkyy myös hänen joukkuetovereilleen suunnatuissa kysymyksissä.

”Kukaan meistä ei voi tällä hetkellä antaa haastattelua ilman kysymyksiä Harrysta”, sanoi Ben Davies hymyssä suin lehdistötilaisuudessa ennen tiistai-illan APOEL-ottelua. ”Mutta me emme tiedä mitä enää sanoa. Hän on vain uskomaton. Hän tarvitsee vain yhden paikan tai ehkä vain puolikkaan paikan tehdäkseen taikojaan ja saadakseen maalin.”