Advertisement

Vahvasti kautensa aloittaneella Richarlisonilla kovat tavoitteet – Maalikuninkuus, Mestarien liiga ja maajoukkue

Brasilian 24-pelaajan lista syyskuussa pelattaviin maaotteluihin ilmoitettiin viime viikolla. Brasilia kohtaa 8.syyskuuta Yhdysvallat ja 12.syyskuuta vastassa on El Salvador.

Loistavasti valioliigakautensa aloittanut Richarlison ei mahtunut Brasilian kokoonpanoon, mutta 21-vuotias on itse sitä mieltä, että hänet olisi pitänyt valita.

”Katsoin kokoonpanolistaa suurella odotuksella, mutta valitettavasti minua ei valittu tällä kertaa, Richarlison sanoi UOL Esportelle.

”Valmentaja voi valita vain 24 nimeä ja se on vaikea valinta. Jatkan kuitenkin työskentelyä ollakseni seuraavassa listassa.

”Minusta tuntuu tällä hetkellä paremmalta, tunnen jo Valioliigan rytmin ja tyylin, mikä auttaa minua matkalla tavoitteisiin.

”Haluan voittaa liigan maalikuninkuuden, palauttaa Evertonin Mestarien liigaan ja päästä Brasilian maajoukkueeseen.

Richarlison siirtyi kesällä Evertoniin noin 40 miljoonan punnan siirtosummalla Watfordista. Siirtosummaa pidettiin korkeana, mutta brasilialainen on ainakin avauskierroksilla ollut hintansa arvoinen.

Richarlison onnistui Everton-debyytissään maalinteossa kahdesti, kun vajaamiehinen liverpoolilaisseura taisteli 2-2 -tasapelin Wolvesin vieraana Valioliigan avauskierroksen kamppailussa.

Viikonloppuna Richarlison teki debyyttinsä kotiyleisön edessä ja jatkoi vahvoja otteitaan. Brasilialaislaituri viimeisteli ottelun voittomaalin, kun Everton kukisti Southamptonin lukemin 2-1.

Seuraavan kerran Richarlisonin ja Evertonin otteita päästään ihailemaan tulevana lauantaina, kun Marco Silvan miehistö matkustaa Vitality Stadiumille Bournemouthin vieraaksi. Ottelu käynnistyy lauantaina kello 17.00 Suomen aikaa.