Advertisement

Vaihtopenkki.com Exclusive: Huuhkaja-maalivahdin siirto suurseuraan osa 1 – Unelmat käyvät toteen

AC Horsensissa lainalla pelaava Huuhkajamaalivahti Jesse Joronen pelaa yhdessä seuransa kanssa loistavaa kautta. Joukkue taistelee edelleen europelipaikoista, joka on enemmän kuin mitä seuralta ennen kauden alkua ehkä odotettiin. Suomalaisen otteet Horsensin maalinsuulla ovat tuoneet maalivahdille loistavan mahdollisuuden pelata todellisessa suurseurassa. Vaihtopenkki.com pääsi jututtamaan Huuhkajamaalivahtia ja kuulemaan pelaajan mietteitä tulevasta sekä menneestä.

Jesse tulee siirtymään kuluvan kauden päätteeksi ensi kesänä FC Kööpenhaminaan, jossa menestymistä vaaditaan joka ilta niin seuran kuin kannattajienkin puolelta.

”Olo on ennen kaikkea nälkäinen. Horsensin kanssa meillä on hyvä sauma saavuttaa loistavia asioita seurana keväällä ja sitten kesällä Kööpenhaminaan. Koen sen mahtavan hienona haasteena ja sellaisena, jonka olen valmiina ottamaan urallani. Se on Skandinavian isoin seura ja odotukset ovat tietenkin sen mukaiset, mutta senhän takia tätä tehdään että pääsee mahdollisimman isoihin ympyröihin. Päivittäinen tekeminen ei muutu tai katoa mihinkään ja sen avulla kun on tultu tähän pisteeseen, niin siihen keskityn edelleen”, Jesse kertoo tuntemuksistaan siirron varmistuttua.

Kilpailutilanne on varmasti haastava, vaikka seuran nykyinen maalivahti on tekemässä tilaa suomalaiselle.

”Kilpailutilanne on varmasti hyvä ja Robin Olsenin seuraajaksi minut on sinne hankittu. Hänet ollaan kauppaamassa tässä tai seuraavassa ikkunassa ja kaikki on sitten vain itsestä kiinni.”

Kausi on kulunut hyvin, mutta odotuksen loppukaudesta ovat myös selvät.

”Loppukaudelta odotan oman sekä joukkueen kehityksen jatkumista ja tietenkin tulevana kautena konkreettista menestystä. Teen töitä näiden tavoitteiden eteen eikä niihin tavoitteisiin itsessään tarvitse sen enempää keskittyä. Mietin seuraavaa peliä ja seuraavaa treeniä ja niiden jälkeen taas seuraavaa. Yritän pitää asiat futiksen suhteen yksinkertaisina, koska sitä se parhaimmillaan on.”

Horsensin hyvin mennyt kausi on yllättänyt monet. Jesselle menestys ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä.

”Monelle varmasti on ollut yllätys, mutta itselleni tuli heti olo, että meillä on mahdollisuus pelata erittäin hyvin meidän tavalla ja saada tuloksia. Pelaajat ovat systeemiin oikeita ja myös kemiat toimivat joukkueessa loistavasti. Kaikki lähtee joukkueesta ja työnteosta joukkueen eteen. Se tulee ennen mitään muuta täällä ja näkyy usein myös kentällä. Se käy myös yhteen omien arvojeni kanssa ja siinä ympäristössä on nasta painaa hommia.”

Kuva: Alloverpress.fi

Jesse vietti useamman vuoden jalkapallon synnyinsijoilla Englannissa. Nuorena maalivahtina Englantiin lähtenyt suomalainen kasvoi Englannissa erityisesti henkisesti.

”Englanti on edelleen konservatiivinen maalivahtivalmennuksen suhteen ja moderni murros alkaa vasta nyt valua Valioliigan huipulta alemmas. Se on kova, mutta älyttömän opettava paikka varsinkin henkisesti. Teknisesti jossain muualla ollaan varmasti edellä valmennuksen suhteen, mutta henkisenä kouluna Englanti on loistava. Tietenkin paljon riippuu valmentajasta. Varsinkin nuorempana fyysisen ja henkisen kovuuden kanssa täytyi tehdä töitä, mutta ne ovat myös asiat, jotka lähtivät mukaan sieltä.”

Arsenalin entinen maalivahti Woijciech Szczesny sanoi kehittyneensä 2,5 vuoden lainapesteillä Italiassa teknisesti enemmän, kuin koko Arsenal-uransa aikana englannissa. Jesse kertoo oman mielipiteensä siitä, kannattaako hänen mielestään nuoren maalivahdin suunnata Englannin sijaan toisaalle vai onko Englanti hyvä kasvuympäristö maalivahdille.

”Mielestäni siinä on kysymys aina yksilöllisestä pelaajatyypistä, varsinkin maalivahdeista puhuttaessa. Omalla kohdalla se oli loistava koulu, pakotti selvittämään asioita itse ja miettimään yksityiskohtia tarkkaan sekä kasvamaan nopeassa tahdissa. Jos saa mahdollisuuden päästä treenaamaan edustusjoukkueen kanssa ja pelaamaan reissupelejä nuorena, siihen kannattaa ehkä tarttua. Teknisesti parempaa opastusta saa varmasti muualla, mutta kovinta kilpailua löytää Englannista.”

Pelipaikka Englannissa jäi Jesseltä toistaiseksi vakiinnuttamatta. Pelaaja ei kuitenkaan poissulje paluuta Englantiin, mikäli sopiva mahdollisuus myöhemmin uralla avautuu.

”Tavoitteena on pelata mahdollisimman korkealla tasolla ilman mitään erityistä preferenssiä maasta. Elin sitä kulttuuria 8 vuotta eikä hinku sinne sen suhteen ole mittava. En myöskään sano ei. Jos mahdollisimman korkea taso päästä pelaamaan tulevaisuudessa löytyy Englannista, varmasti lähden.”

Vaihtopenkki.com halusi tiedustella Jesseltä hieman tanskalaisen ja englantilaisen jalkapalloharjoittelun eroista.

”Tietenkin Valioliiga ja Championship ovat äärettömän kovia sarjoja ja pelaajat piirun verran parempia, mutta rakenteellisesti ei juuri ollenkaan. Treenit ovat täällä hyvin ja ammattimaisesti valmisteltuja, kaikki hoituu ajallaan ja tekeminen on muutenkin tarkoituksenmukaista. Eroja tulee tietenkin siitä, minkälaista pelityyliä valmentaja hakee, mutta muuten hyvin samanlaista.”

Tanskan Superliigassa pelaa useita suomalaisia. Suosikkivastustajakin maalivahdilla on nimetä.

”Kaikkia suomalaisia vastaan on aina hauska pelata, mutta jos joku pitää mainita, niin Pukin Temen kanssa saadaan hyvä ja selkeä kaksintaistelu aikaan. Jos Teemu tekee maalin, niin voi kuittailla ja sama toisin päin jos itse pitää nollat.”

Jalkapallo on täynnä ylä- ja alamäkiä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Jalkapalloilijat kokevat paljon asioita, jotka jäävät pelaajan mieleen hyvässä ja pahassa. Jessen uran yksi positiivisimmista kokemuksista on tullut Huuhkajapaidassa.

”On tullut mahtavan paljon hyviä muistoja, mutta debyytti A-maajoukkueessa oli erityinen. Pelattiin Thaimaassa niitä vastaan King’s Cupissa ja oli paljon jengiä katsomassa ja saatiin voitto eikä oma peli mennyt hullummin. sitä muistelee aina ilolla. Kävin sitten repimässä pelin jälkeen nurtsia kentästä ja hieroin käsien väliin ja muistan tuoksun vieläkin hyvin. Itseasiassa käyn vieläkin hyvän voiton jälkeen tekemässä saman jutun. Se painui mieleen.”

Kirvelevin muisto on vastaavasti Englannin kentiltä.

”Varmasti toinen polvivamma, kun olin Accringtonissa lainalla. Hienon pre-seasonin jälkeen ykkösvahdin paikan menetys Fulhamissa ja siihen päälle polvivamma lainalla sattui sekä henkisesti että fyysisesti. Se oli kiltisti sanottuna opettavaista aikaa.”

Maalivahteja pidetään jalkapallossa hyvin taikauskoisina. Jesse itse ei ainakaan myönnä olevansa taikauskoinen.

”Pyrin pitämään itseni erossa liiasta taikauskosta. Rutiineja varmasti muodostuu, mutten toteuta niitä mitenkään uskonnollisella vakaumuksella. Jos sattuu menemään hanskat eri järjestyksessä käteen, se ei vaikuta omaan peliin millään tavalla. Tietenkin joillekin se on juttu jota ne vaalivat, mutta mulla hyvin vähäistä.”

Jessen haastattelun toisessa osassa paneudutaan hieman tarkemmin Suomen maajoukkueeseeen.

Kuva: Alloverpress.fi