Advertisement

Vaihtopenkki.com exclusive: Viander uskoo kovaan työhön ja intohimoiseen valmentamiseen – osa 2

Viander toimii ainoana suomalaisena maalivahtina Englannissa. Matka Brentfordiin on ollut hyvin pitkä ja luonnollisesti vaatinut paljon työtä. Valmentaja on luonut pitkän uran pelaajana ja kokenut hyvin paljon. Tämä on auttanut myös työtehtävien saamisessa.

”Olin ensin HJK:ssa oman pelaajaurani jälkeen ja sitten myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Vaimoni on englantilainen, niin minulla on ollut koko ajan toinen silmä suunnattuna tännepäin jos Englannissa vapautuu jotain.”

Englannissa seurat alkoivat saada lisäresursseja, joka mahdollisti myös Vianderin saapumisen valmentajaksi Englantiin.

”Seurat alkoivat saada tukea ja sitä kautta palkkaamaan enemmän työntekijöitä akatemioihin. Sitten pääsin Norwichiin haastatteluun ja sain sieltä työpaikan. Siellä olin pari vuotta ja tulin sieltä sitten tänne. Molemmat paikat ovat tulleet haastatteluiden kautta.”

Entinen maalivahti on suuntautunut luonnollisesti maalivahtivalmentajaksi. Työssään parhaimpien asioiden löytäminen ei ole vaikeaa.

”Tietenkin se, että sinulla on muutamat yksilöt siinä joukkueessa. Pystyt vaikuttamaan muutaman pelaajan harjoittelun suunnitteluun ja pystyt olemaan vähän lähempänä sitä pelaajaa, kuin joukkueen valmentaja, jolla on 15-20 pelaajaa. Sen koen itse maalivahtivalmentajan työssä parhaimpana.”

Viander omaa pitkän kokemuksen maalivahtina, josta on maalivahtivalmentajana vain hyötyä. Myös koulutukset ovat tärkeitä ja niitä Viander on käynyt ahkerasti.

”Periaatteessa mulla on kaikki käytynä mitä maalivahti voi käydä. Juuri tammikuussa sain valmiiksi UEFA:n A-maalivahtivalmentajan koulutuksen. Se on hyvä, että se on nyt käytynä. Se antaa luvan valmentaa maalivahtivalmentajana missä tahansa joukkueessa. Kenttäpelaajien osalta on myös UEFA:n A-kurssi käytynä. Kun ei ole pääkoutsina, niin ei ole vielä tässä vaiheessa järkeä käydä Pro-lisenssiä.”

Valmentajan työpäivä on erilainen kuin pelaajalla. Maalivahtivalmentajana päivä menee usein hyvin samalla kaavalla.

”Kahdeksan aikaan aamulla pyrin olemaan harjoituskeskuksella. Minulla on se hyvä puoli, että tiedän suunnilleen keitä maalivahteja mulla on. Pystyn siten menemään kentälle ja laittamaan treenit valmiiksi. Aamupalaveri on sitten ennen yhdeksää, jossa käydään joukkueen asiat läpi. Ketkä treenaavat, mitä tullaan treenaamaan, ketkä menevät edustusjoukkueen mukaan jne. Aamupalan jälkeen on sitten usein joku videopalaveri. Pelaajat tekevät valmistavat jutut salilla ennen treenejä. Maalivahdit menevät yleensä hieman aikaisemmin riippuen siitä, missä vaiheessa heitä tarvitaan sitten joukkueen harjoituksissa. Tämän jälkeen on treenit ja sen jälkeen lounas. Iltapäivällä ollaan kentällä uudestaan. Tuolloin tehdään henkilökohtaisiin kehityskohteisiin keskittyvä harjoitus tai sitten pelaajat ovat salilla. Muun ajan valmentajat käyvät keskustelua pelaajista. Rekrytointi on myös kokoajan päällä tällaisessa projektissa. Mietitään, mitä tarvitaan ja mistä hankitaan ja mitä tehdään. Se on myös iso osa meidän työtä.”

Viander on hyvin avoin tyylisuuntauksille, joita hänen valmennuksessaan käytetään.

”Pitää hieman aina miettiä minkälaista pelaaminen on siellä missä valmentaa. Olen itse hyvin avoin kaikille koulukunnille. On se sitten espanjalaista, italialaista tai saksalaista maalivahtivalmennusta, niin pyrin olemaan jatkuvasti ajan hermolla. Meillä harjoitellaan hyvin kokonaisvaltaisesti. Harjoituksissa käydään toki torjumiseen ja sijoittumiseen liittyviä asioita läpi. Jalalla torjumiset ovat myös tärkeitä. Pitää tietää mihin valmennuksella tähdätään. Meillä se on lähinnä Valioliiga, joten sen tyyppistä pitää myös maalivahtivalmentamisen olla, mitä tässä maalivahdeilta vaaditaan.”

Maalivahtivalmentajan työssä valmentaja pääsee osallistumaan myös uusien pelaajien rekrytointiprosessiin.

”Joo, kyllä minä tietenkin olen siinä hieman mukana. Meillä on kykyjenetsijöitä ympäri Eurooppaa, joten sieltä niitä pääsääntöisesti tulee. Enemmän se menee niin, että saadaan vinkki pelaajasta ja pyydetään katsomaan häntä tarkemmin. Tietenkin minulla on myös aika hyvä kontaktiverkosto täällä, mistä pystyy aina hieman kyselemään. Ollaan aktiivisesti mukana pelaajien hankkimisprosessissa mukana.”

Pelaajan omatoiminen harjoittelu on ollut puheenaiheena myös Suomessa. Viader näkee tämän tärkeänä pelaajan kehityksen kannalta.

”Onhan se totta kai tosi tärkeä asia, mikä meidän pitää täälläkin aina muistaa. Kyllä me annetaan pelaajille aikaa ja vastuuta omaan kehittämiseen ja just tällaiseen vähän niin kuin pihapelimäiseen pelaamiseen. Sillekin on oltava aikansa ja paikkansa.”

Brentfordissa on kaikkiaan kolme suomalaista. Vianderin ja Forssin lisäksi B-joukkueessa pelaa myös toinen Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkuepelaaja Jaakko Oksanen. Vaihtopenkki.com kysyi, onko suomalaisten pelaajien tulo Brentfordiin sattumaa.

”Varmasti sattumalla on ollut paljon tekemistä asian kanssa. Onhan meillä skandinaavialaisia pelaajia muitakin, että sieltä totta kai skautataan pelaajia. Marcus ja Jaakko ovat hyviä skandinaavialaisia pelaajia. Sitä kautta se ei ole sattumaa, että he ovat päätyneet tänne. Oma rooli on ollut enemmänkin sellainen, että kun pelaajat ovat saapuneet, niin olen puhunut heidän kanssaan ja kertonut mitä tämä on täällä. Se oma rooli on ollut ehkä siinä. Mulla ei ole omia suomalaisia kykyjenetsijöitä. Molemmat pelaajat ovat tulleet ihan meidän oman rekrytoinnin kautta.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom