Advertisement

Valioliiga-seurat tuhlanneet jo ennätysmäärän

Kesän 2017 siirtoikkunaa on jäljellä vielä yli viikon päivät, mutta Valioliigan seurat ovat yhdessä jo rikkoneet yhden siirtoikkunan ennätyksen pelaajasiirtoihin käytetystä rahamäärästä. Edellinen ennätys oli niin ikään Valioliigan seuroilla ja se tehtiin viime kesänä. Tuolloin Valioliigan seurat käyttivät pelaajasiirtoihin yhteensä 1,18 miljardia puntaa.

Southampton julkisti eilen illalla keskuspuolustaja Wesley Hoedtin siirron Laziosta noin 15 miljoonan punnan hintaan. Tuo summa nosti The Telegraphin mukaan tämän kesän yhteismäärän ohi viime kesän ennätyksen.

Nämä kaksi perättäistä ennätyksellistä siirtokesää juontavat juurensa ennen viime kautta solmittuun Valioliigan uuteen kansainväliseen tv-oikeussopimukseen, joka tuo seuroille yhteensä 8,4 miljardia puntaa kolmen kauden aikana.

Tuon diilin myötä Valioliigan seuroilla on rahaa käytettävänä enemmän kuin koskaan, ja se näkyy välittömästi myös maksetuissa siirtosummissa. Tänä kesänä peräti 12 Valioliiga-seuraa ovat maksaneet pelaajasta uuden siirtoennätyksen ja esimerkiksi Brighton on tehnyt sen peräti kolmesti. Näiden seurojen joukossa ovat mm. viime kauden mestari Chelsea (Alvaro Morata, 70 miljoonaa puntaa), Arsenal (Alexandre Lacazette, 46,5m), Everton (Gylfi Sigurdsson, 45m) ja Tottenham (Davinson Sanchez, 42m).

Seurat eivät tietenkään ole toimineet pelkästään ostajina. Valioliigan seurat ovat tässä siirtoikkunassa myyneet pelaajia noin 619,9 miljoonalla punnalla, eli nettokulutus seuroilla on tällä hetkellä noin 565 miljoonaa puntaa. Suurimpana tuhlaajana on toistaiseksi Manchester City, jonka nettokulutus on noin 221,5 miljoonaa puntaa.

Ennätys on mennyt uusiksi, mutta todennäköistä on, että summa tulee vielä kasvamaan huomattavasti. Siirtoikkunaa on jäljellä vielä kahdeksan päivää ja viimeisinä päivinä usein nähdään vielä isoja siirtoja. Ainakin lontoolaisseurojen Chelsean ja Tottenhamin odotetaan olevan vielä aktiivisia siirtomarkkinoilla.