Advertisement

Valioliiga-tauko pitenee odotetusti huhtikuun lopusta – “Mitätöinti ei ole vaihtoehto”

Miljoonat jalkapallofanit saivat viime viikolla sulateltavakseen epämieluisan, joskin odotetun, uutisen, kun Valioliiga-kausi päätettiin pistää jäihin ainakin huhtikuun 30. päivään asti. Monen mielestä Englannissa oli kuhnailtu liikaakin koronaviruksen kanssa siinä missä moni muu sarja keskeytettiin jämptimmällä päätöksenteolla huomattavasti aikaisemmin.

Nyt sarja ja seurat ovat kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että myös huhtikuun loppu on mahdottoman aikainen ajankohta kauden jatkamiselle. Asiasta kertoo Sportsmail. Lähteen mukaan uudesta päivämäärästä päätetään ensi viikolla. Fanit tietysti janoavat uutta päivämäärää, jonka ympyröidä seinäkalentereistaan punaisella.

Aikaisemmin tauon takarajat ovat olleet ensin huhtikuun 3. ja sitten 30. päivä. Uusi päätös on tietysti täysin luonnollista jatkoa lykkäyksille, sillä oli kokouksissa päätetty mitä tahansa, kautta ei tietenkään voida jatkaa ennen viruksen rauhoittumista. Tietenkin ykkösasia on katsojien, pelaajien ja toimihenkilöiden turvallisuus, mutta tällä hetkellä pelaaminen olisi mahdotonta ihan jo käytännön syistä: Englanti on lockdown-tilassa, eivätkä pelaajat voi esimerkiksi matkustaa.

Tämänhetkisen tiedon valossa kausi aiotaan kuitenkin ehdottomasti pelata loppuun. Muun muassa The Athleticin David Ornsteinin mukaan “kauden mitätöinti ei ole minkäänlainen vaihtoehto”.