Advertisement

Valioliiga tekemässä yli miljardin punnan tappiot mikäli kausi jää kesken – myös seuroja vaarassa ajautua konkurssiin

Valioliigan toimitusjohtaja Richard Mastersin mukaan Valioliiga tulee menettämään vähintään miljardi puntaa, jos koronaviruksen vuoksi keskeytetty kausi jää kesken.

”Meille tulee ainakin miljardin punnan tappio, jos emme saa pelattua kautta 2019/20 päätökseen. Jos pandemian vakavuus syvenee ja ulottuu tulevaisuuteen, tappiot tulevat olemaan vielä isompia”, Masters kertoi Sky Sportsin mukaan.

”Tällä olisi negatiivinen vaikutus 20 valioliigaseuran talouteen, mutta sillä olisi myös merkittävä vaikutus koko ammattilaisnäkymään.”

Englannin jalkapalloliitto FA:n puheenjohtaja Greg Clarke puolestaan kertoi, että seuroja on vaarassa ajautua myös konkurssiin koronaviruspandemian aiheuttamien talousvaikeuksien takia.

”Olemme vaarassa menettää seuroja ja liigoja, kun talous romahtaa. Useat yhteisöt voivat menettää joukkueensa”, Clarke sanoi FA:n valtuustolle.

Valioliiga tiedotti viime perjantaina, että kauden jatkamista on siirretty määräämättömäksi ajaksi, ja pelejä tullaan jatkamaan vasta silloin, kun se on turvallista.