Advertisement

Valioliigajoukkueiden pistevertailut viime kauteen verrattuna – West Ham parantanut eniten, manchesterilaisseurat pelanneet heikommin

Valioliiga lähenee loppuaan ja jäljellä on enää kahdeksan ottelukierrosta. Viime kaudella mestaruus oli jo tässä vaiheessa kautta ratkennut, mutta tällä kaudella siitä käydään kiivasta taistelua Manchester Cityn ja Liverpoolin välillä.

Myös TOP-4 taistelu oli viime kaudella huomattavasti vaisumpi, sillä molemmat Manchesterin joukkueet sekä Liverpool ja Tottenham olivat jo karanneet merkittävästi Lontoon suurseuroilta, Chelsealta ja Arsenalilta. Tällä kaudella Mestarien liigan paikoista käydään kiivasta kamppailua, sillä Tottenham, Arsenal, Manchester United sekä Chelsea ovat sijoilla 3-6, vain neljän pisteen sisällä toisistaan.

Viime kauteen verrattuna kärkikuusikon joukkueista vain manchesterilaisseurat ovat pelanneet pisteiden valossa heikomman kauden. Molemmat ovat keränneet kauden 30 ottelusta seitsemän pistettä vähemmän kuin viime kaudella. Tottenham on jatkanut tasaisen varmaa tahtia ja kerännyt tismalleen yhtä monta pistettä kuin viime kaudella.

Koko Valioliigassa vain kuusi joukkuetta on huonommassa pistetahdissa kuin viime kaudella. Pahimman mahalaskun on tehnyt sarjajumbo Huddersfield, jonka pistemäärä on pudonnut peräti 54.8 prosenttia. Komeasti seitsemänneksi viime kaudella sijoittunut Burnley on romahtanut toiseksi pahiten. Viimeisellä säilyjän paikalla majaileva Burnley on kerännyt pisteitä 30.2 prosenttia vähemmän viime kauteen verrattuna.

Kovimman harppauksen on tehnyt West Ham, joka on kerännyt pisteitä 30 prosenttia kovemmalla tahdilla. Jokaisen joukkueen pistevertailun näet alla olevasta tviitistä.