Advertisement

Valioliigakauden 2018-2019 topit ja flopit [pelaajat]

Kutkuttavan jännittävä valioliigakausi 2018-2019 pelattiin päätökseen sunnuntaina. Kausi oli mielenkiintoisin vuosiin ja jännitystä riitti monin eri tavoin aina viimeisille kierroksille asti. Manchester City uusi lopulta mestaruutensa, mutta Liverpool tarjosi manchesterilaisseuralle mahtavan vastuksen. Kaksi muuta Mestarien liigan paikkaa menivät lontoolaisseuroille, Chelsealle ja Tottenhamille. Sarjaporrasta alemmas putosivat Cardiff, Fulham sekä Huddersfield.

Kauteen mahtui paljon yksittäisiä onnistujia sekä epäonnistujia, joten käydään tässä niitä hieman läpi. Mainittakoon jo tässä kohtaa, että vertailukohtana on käytetty pääasiassa edellistä kautta.

Topit

1. Sadio Mane, Liverpool

Senegalilaishyökkääjä pelasi uransa parhaan kauden ja petrasi Valioliigan yhden kauden maaliennätystään peräti yhdeksällä maalilla. Teki kauden aikana huimat 22 maalia, jolla jakoi maalipörssin voiton yhdessä seuratoveri Mohamed Salahin sekä Arsenal-kärki Pierre-Emerick Aubameyangin kanssa. Osui tämän kalenterivuoden puolella huimat 14 kertaa ja piti ajoittain jopa yksinään Liverpoolia mestaruustaistossa mukana.

2. Bernardo Silva, Manchester City

Monipuolinen portugalilainen on juuri sellainen pelaaja, jonka jokainen manageri haluaa riveihinsä. Tekee töitä uskomattomalla tavalla joukkueensa eteen molempiin suuntiin ja pelaa jokaisen tilanteen loppuun asti. Pystyy lisäksi pelaamaan keskikentällä ja hyökkäyksessä monessa eri roolissa. Yksi suurimmista syistä siihen, miksi City juhli kauden päätteeksi mestaruutta.

3. Ryan Fraser, Bournemouth

Vuodesta 2013 asti Bournemouthia edustanut 25-vuotias skottipelaaja oli ennen tätä kautta vielä melko tuntematon pelaaja monelle – ei pitäisi olla enää. Vasemapana laiturina/laitahyökkääjänä viihtyvä Fraser takoi kauden aikana seitsemän maalia ja antoi peräti 14 maaliin johtanutta syöttöä, ollen näin mukana yli kolmanneksessa Bournemouthin kauden maaleista (37.5%). Siirto isompiin ympyröihin edessä kesällä.

Flopit

1. Alexis Sanchez, Manchester United

Helppo valinta. Vaikka oli sivussa puolet kaudesta ja avauspaikat olivat kortilla, odotetaan puoli miljoonaa puntaa viikossa tienaavalta hyökkääjältä enemmän kuin yhtä maalia kauden aikana. Sanchezin heräämistä on nyt odotettu Manchesterissa jo puolitoista vuotta, mutta chileläinen ei näytä talviuniltaan heräävän. Todennäköisesti kauppatavaraa kesällä, mikäli ottajia löytyy.

2. Nemanja Matic, Manchester United

Järkyttävä tason lasku edellisestä kaudesta. Matic oli vielä kaudella 2017-18 Unitedin selkäranka, mutta tällä kaudella serbialainen oli lähinnä taakka joukkueelle. Sai paremman puutteessa paljon vastuuta, vaikka oli entistä hitaampi ja kankeampi, eikä osannut enää edes sijoittua kentällä oikein.

3. Shkodran Mustafi, Arsenal

Arsenal-kannattajien painajainen. Saksalaispuolustajan ollessa kentällä voi tapahtua ihan mitä tahansa. ”Koohottaa” kentällä joka suuntaan ja on lähes aina väärässä paikassa väärään aikaan. Ammattilaisjalkapalloilijan voisi kuvitella edes osaavan pelata palloa jalalla, mutta Mustafilta karkaa metrinkin syötöt kolme metriä ohi.

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!