Advertisement

Valioliigakauden toiset manageripotkut lähenevät – Everton antoi managerilleen kolme peliä armonaikaa

Kuva: TT, Craig Milner

Everton on antanut manageri Marco Silvalle kolme ottelua aikaa kääntää joukkueen kelkka.

Evertonin kauden alku Valioliigassa on ollut surkein vuosikausiin ja joukkue on kerännyt kahdeksasta ottelustaan vain seitsemän pistettä. Neljän peräkkäisen tappion myötä merseysidelaisseura on valahtanut jo putoamisviivan alapuolelle.

Seuraavissa otteluissaan Everton kohtaa Valioliigassa West Hamin ja Brightonin sekä Liigacupissa Watfordin. Tappio kyseisissä valioliigaotteluissa tai putoaminen cupista tietäisi todennäköisesti potkuja Silvalle, joka on toiminut merseysidelaisseuran managerina kesästä 2018 lähtien.

42-vuotiaan Silvan kerrotaan kuitenkin olevan vakuuttunut siitä, että hän pystyy saamaan joukkueen takaisin raiteilleen eikä hän ole huolissaan potku-uhasta.

Jokatapauksessa mediassa on jo alettu spekuloimaan sitä, kuka korvaa portugalilaisluotsin. Todennäköisimpänä Everton-managerina pidetään tällä hetkellä David Moyesia, joka toimi joukkueen managerina jo vuosina 2002-2013.

Valioliigassa on nähty aiemmin tällä kaudella jo yhdet manageripotkut, kun sarjajumbo Watford antoi kenkää Javi Gracialle.