Advertisement

Valioliigan huippuottelu: Liverpool-Chelsea – näin tuplaat voittosi

Valioliigan toiseksi viimeinen ottelukierros huipentuu Anfieldilla keskiviikko-iltana pelattavaan huippukamppailuun, jossa Liverpool saa vieraakseen Mestarien liiga -paikkaa hamuavan Chelsean.

Liverpool varmisti liigamestaruutensa jo lähes kuukausi sitten, eikä joukkueella ole enää sen jälkeen ollut kuin kunnia pelissä. Mestaruuden varmistuminen on näkynyt myös tuloksissa, sillä sen jälkeen voitosta voittoon läpi kauden marssinut merseysidelaisseura on voittanut vain kaksi viidestä pelaamastaan ottelustaan.

Chelsea on ollut viime aikoina hyvässä vireessä, joista viimeisin osoitus nähtiin sunnuntaina, kun lontoolaisryhmä kyykytti FA Cupin välierässä Manchester Unitedia selvin 3-1 -numeroin. Chelsealla on keskiviikon ottelussa valtaisat panokset, sillä voitolla Frank Lampardin miehistö varmistaisi Valioliigan kolmannen sijan, joka toisi samalla myös paikan ensi kauden Mestarien liigaan.

Liverpool ja Chelsea ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella jo kolmesti. Viime elokuussa UEFA:n Super Cupin finaalissa Liverpool nujersi Chelsean rangaistuspotkujen jälkeen maalein 3-2. Syyskuussa Stamford Bridgellä pelatussa valioliigaottelussa Liverpool oli vahvempi maalein 2-1, mutta viimeisimmässä, maaliskuussa pelatussa FA Cupin ottelussa Chelsea onnistui yllättämään merseysidelaisvieraat kotikentällään maalein 2-0.

Liverpool on keskiviikkona varmasti nälkäinen saadakseen hyvityksen viime kerran tappiolle ja voittaakseen kauden viimeisen kotiottelunsa. Jurgen Kloppin miehistö haluaa myös taatusti jatkaa huimaa saldoaan Valioliigan kotipeleissään. Merseysidelaisseura on nimittäin hävinnyt edellisen kerran valioliigaottelun Anfieldilla huhtikuussa 2017! Vedonlyönnin kannalta parhaat peli-ideat löytyvätkin Liverpoolin kotivoitosta, josta saa tällä hetkellä kertoimen 2.05.

Casino Winner tarjoaa uusille asiakkailleen 100% talletusbonuksen 25 euroon asti, joten voit tuplata voittosi lyömällä vetoa Liverpoolin ja Chelsean välisestä ottelusta.

Esimerkki: Hyödyntämällä uuden asiakkaan tarjouksen ja tekemällä 25 euron ensitalletuksen saat päälle 25 euron bonuksen, jolloin pelikassasi on yhteensä 50 euroa. Jos pelaat koko 50 euron potin Liverpoolille kertoimella 2.05, saat Liverpoolin voittaessa mukavan 102,5 euron potin! Chelseaa [3.60] pelatessa voit voittaa 180 euroa ja tasapelillä [3.90] 195 euroa! Huom! Kertoimet ovat uutisen julkaisuhetkeltä, ja ne voivat muuttua.

Näin tuplaat voittosi:

  1. Avaa pelitili Casino Winnerille TÄSTÄ.
  2. Tee 25 euron kertatalletus.
  3. Siirry oman pelitilisi “Saatavilla olevat bonukset” -osioon ja aktivoi bonuksesi.
  4. Lyö vetoa Liverpool-Chelsea -otteluun. Voit halutessasi pelata myös muita pelejä.

Casino Winnerin säännöt ja ehdot ovat voimassa. K-18.