Advertisement
" "

Valioliigan jälkipelit kierros 17

Valioliigan 17 ottelukierros pelattiin viikonloppuna. Kärkinelikko jatkoi voittokulkuaan, mutta pienoinen yllätyskin nähtiin, kun sarjavitonen Arsenal kärsi tappion Southamptonia vastaan. Kierros päättyi sunnuntaina pelattuun klassikko-otteluun, jossa Liverpool piti Manchester Unitedia pilkkanaan.

Liverpool vs Manchester United

Yksi kauden odotetuimmista kamppailuista pelattiin sunnuntai-iltana Anfieldilla, kun Liverpool sai vastaansa verivihollisensa, Manchester Unitedin.

Liverpool lähti otteluun selvänä ennakkosuosikkina, vaikkakin viime kausien keskinäiset kohtaamiset puolsivat vierasjoukkueelle menestystä ottelusta.

Kotijoukkue aloitti ottelun ryminällä ja United vetäytyi kuoreensa – ottelu alkoi siis käsikirjoituksen mukaisesti. Liverpool loi liukuhihnalta maalipaikkoja ja olikin vain ajan kysymys milloin Anfieldin yleisö pääsee ensimmäistä kertaa juhlimaan maalia.

24. peliminuuttia siihen lopulta vaadittiin. Liverpoolin keskikenttäpelaaja Fabinho antoi ovelan pystysyötön Unitedin puolustuslinjan taakse, eikä Sadio Mane erehtynyt päästyään nokikkain United-vahti David de Gean kanssa, 1-0.

Vain hetkeä myöhemmin Dejan Lovren oli tuplata kotijoukkueen johdon, mutta kroatialaistoppari onnistui sutimaan kahdesta metristä pallon yli tyhjänä ammottaneesta United-maalista.

33. peliminuuttia oli pelattu, kun United onnistui kuin varkain nousemaan ottelussa tasoihin. Liverpool-vahti Alisson lipsautti pallon käsistään kuin Loris Karius konsanaan, eikä Jesse Lingard jättänyt aikaista joululahjaansa ottamatta, 1-1.

Ottelu eteni pitkään tasalukemissa, eikä Liverpool näyttänyt löytävän lääkkeitä Unitedin puolustusmuurin murtamiseen. Jopa pientä turhautumista oli aistittavissa kotijoukkueen pelaajista, sillä puolustajat Virgil Van Dijk, Nathaniel Clyne ja Lovren kokeilivat vuoron perään tehdä maalia 30-metristä.

Ottelun sankariksi nousi lopulta “supersubiksi” tituleerattu Xherdan Shaqiri. Shaqiri pääsi kentälle ottelun 70. peliminuutilla ja kymmenen minuuttia myöhemmin Sveitsin maajoukkuepelaaja oli osunut jo kahdesti. Molemmat Shaqirin maaleista meni De Gean selän taakse kimmokkeiden kautta, joten myös onni oli Liverpoolin ja Shaqirin puolella. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kotijoukkue ansaitsi ottelusta täydet kolme pistettä.

Ottelun tilastot kertovat Liverpoolin ylivoimasta: hallinta 64-36, maalintekoyritykset 36-6, laukaukset kohti maalia 11-2 ja kulmapotkut 13-2.

3-1 -kotivoittonsa myötä Liverpool piti paikkansa sarjan kärjessä sekä katkaisi pitkän voitottoman putkensa Manchester Unitedia vastaan. Edellisestä voitosta valioliigaviheriöillä oli ehtinyt vierähtää jo yli neljä ja puoli vuotta.

Muut puheenaiheet:

Eden Hazard osui vihdoin ~ Loistavan alkukauden pelannut belgialaishyökkääjä katkaisi sunnuntaina pitkän maalittoman putkensa iskemällä ottelun voittomaalin Brightonia vastaan. Hazard oli osunut Valioliigassa viimeksi yli kaksi kuukautta sitten Sotonia vastaan.

Arsenalin pitkä tappioton putki päätökseen ~ Southampton onnistui tuplaamaan kauden voittojensa määrän sunnuntaina Arsenalia vastaan. Sotonin 3-2 -kotivoitto katkaisi samalla myös Tykkimiesten peräti 22 ottelua kestäneen tappiottoman putken.

Mourinhon bussi tuhottu ~ Manchester United päästi viime kaudella yhteensä 28 maalia. Tällä kaudella otteluita on takana vasta 17 ja maaleja on mennyt omiin jo 29 kappaletta. United on samalla koko Valioliigan viidenneksi eniten maaleja päästänyt joukkue.

Ottelukierroksen tulokset:

Manchester City-Everton 3-1 (MC: Gabriel Jesus x2, Sterling E: Calvert-Lewin)

Crystal Palace-Leicester 1-0 (Milivojevic)

Huddersfield-Newcastle 0-1 (Rondon)

Tottenham-Burnley 1-0 (Eriksen)

Watford-Cardiff 3-2 (W: Deulofeu, Holebas, Quina C: Hoilett, Reid)

Wolves-Bournemouth 2-0 (Jimenez, Cavaleiro)

Fulham-West Ham 0-2 (Snodgrass, Antonio)

Brighton-Chelsea 1-2 (B: March C: Pedro, Hazard)

Southampton-Arsenal 3-2 (S: Ings x2, Austin A: Mkhitaryan x2)

Liverpool-Manchester United 3-1 (L: Shaqiri x2, Mane MU: Lingard)