Valioliigan 18 ottelukierros pelattiin päätökseen sunnuntaina. Kierros tarjosi todellisia jymy-yllätyksiä, kun Manchester City sekä Chelsea hävisit kumpainenkin kotiottelunsa. Myös maaleja nähtiin roppakaupalla – yhteensä peräti 34. Kierros oli samalla koko valioliigakauden runsasmaalisin.
Manchester City vs Crystal Palace
Sarjakakkosella Manchester Cityllä piti lauantaina olla helppo työ kairata kolme pistettä kotiottelustaan Roy Hodgsonin valmentamaa Crystal Palacea vastaan – toisin kuitenkin kävi.
City aloitti ottelun totutun vahvasti ja hallitsi peliä selvästi. Avausmaali nähtiin avausjakson puolivälin jälkeen, kun Ilkay Gundogan puski Fabian Delphin keskityksen maaliverkon perukoille.
Vain kuusi minuuttia myöhemmin vierasjoukkue tuli ottelussa kuin varkain tasoihin ensimmäisestä hyökkäyksestään. James McArthur syötti ja Jeffery Schlupp sijoitti pallon tarkasti ohi City-vahti Edersonin.
Lisää kylmää vettä Cityn niskaan tuli vain kaksi minuuttia tasoitusmaalin jälkeen. Andros Townsend laukaisi karmean pommin vastapalloon noin 30-metristä, eikä Ederson ehtinyt edes kissaa sanoa. Maali oli eittämättä tämän valioliigakauden komein osuma.
Heti toisen puoliajan alkuun Crystal Palace sai rangaistuspotkusta mahdollisuuden tuplata johtonsa. Palace-kapteeni Luka Milivojevic ei jättänyt mahdollisuutta käyttämättä vaan laukoi 11-metrisen pomminvarmasti maaliin.
Tuon osuman jälkeen Palace tyytyi enää puolustamaan johtoaan ja City painoi päälle kuin yleinen syyttäjä. Kotijoukkueen ansaittu kavennusmaali syntyi 85.minuutilla, kun Kevin De Bruynen keskitys painui suoraan maaliin. Viimeiset minuutit City haki vimmatusti kavennusmaalia, mutta Palace kesti. Lähimmäksi maalintekoa pääsi Gabriel Jesus, joka pääsi puskemaan lähietäisyydeltä täysin vapaasti, mutta brassihyökkäjän pusku painui räikeästi yli maalin.
Kotitappio oli Cityn mestaruushaaveille kova kolaus, sillä sarjan kärjessä oleva Liverpool pääsi karkaamaan neljän pisteen päähän.
Muut puheenaiheet:
Solskjaer palautti peli-ilon Manchester Unitediin – Manchester United pelasi lauantai-iltana ensimmäisen kerran uuden väliaikaismanageri Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa. Seuran ex-pelaaja sai pestilleen loistavan startin, sillä United teurasti vakuuttavalla esityksellä Cardiffin vieraskentällä lukemin 5-1. United oli viimeksi tehnyt valioliigaottelussa viisi maalia Sir Alex Fergusonin alaisuudessa.
Tottenham taistelee mestaruudesta – Mauricio Pochettinon miehistö pelaa tällä hetkellä todella vakuuttavasti. Sunnuntaina joukkue nuiji Evertonin Goodison Parkilla peräti 6-2 ja osoitti taistelevansa tosissaan mestaruudesta. Ero kärjessä olevaan Liverpooliin on yhä kuusi pistettä, mutta Tottenham pitää laskea vakavasti mukaan mestaruustaistoon.
Ralph Hasenhuttl herätti Southamptonin – Soton onnistui nappaamaan jo toisen perättäisen voittonsa Valioliigassa kaadettuaan Huddersfieldin vieraskentällä maalein 3-1 ja nousi putoamisviivan yläpuolelle. Hasenhuttlin tulo seuran manageriksi on piristänyt Southamptonin peliä ja putoamisesta ei pitäisi olla pelkoa.
Ottelukierroksen tulokset:
Wolves-Liverpool 0-2 (Salah, Van Dijk)
Arsenal-Burnley 3-1 (A: Aubameyang x2, Iwobi B: Barnes)
Bournemouth-Brighton 2-0 (Brooks x2)
Chelsea-Leicester 0-1 (Vardy)
Huddersfield-Southampton 1-3 (H: Billing S: Redmond, Ings, Obafemi)
Manchester City-Crystal Palace 2-3 (MC: Gundogan, De Bruyne CP: Schlupp, Townsend, Milivojevic)
Newcastle-Fulham 0-0
West Ham-Watford 0-2 (Deeney, Deulofeu)
Cardiff-Manchester United 1-5 (C: Camarasa MU: Lingard x2, Rashford, Herrera, Martial)
Everton-Tottenham 2-6 (E: Walcott, Sigurdsson T: Son x2, Kane x2, Alli, Eriksen)