Advertisement

Valioliigan konkaripuolustaja paljasti lähtevänsä Englannista tulevan kauden jälkeen

Kuva: TT, Kirsty Wigglesworth

West Hamin argentiinalaispuolustaja Pablo Zabaleta on paljastanut tulevan kauden jäävän hänen viimeiseksi Englannin pelikentillä.

34-vuotiaalle Zabaletalle tuleva kausi on jo kahdestoista Englannissa ja kolmas Hammers-paidassa. Ennen West Hamiin siirtymistä argentiinalainen edusti yhdeksän kauden ajan Manchester Cityä, jossa hän voitti kahdesti valioliigamestaruuden.

Oikeana laitapuolustajana viihtyvä Zabaleta, joka solmi toukokuussa vuoden jatkosopimuksen länsilontoolaisseuran kanssa, ei ole vielä päättänyt, aikooko hän päättää pelaajauransa kokonaan ensi kauden jälkeen.

”Rehellisesti sanottuna, en tiedä”, Zabaleta vastasi uteluihin mitä hän aikoo tehdä ensi kauden jälkeen.

”Syy, miksi olen täällä, on se, että nautin edelleen jalkapallon pelaamisesta, ja tietysti manageri [Manuel Pellegrini] oli yksi syy siihen, että päätin jatkaa sopimustani.

”On aina hyvä työskennellä yhdessä managerin kanssa, jonka tunnet hyvin ja jonka kanssa olet työskennellyt yhdessä edellisinä vuosina. Luulen, että voin antaa joukkueelle 100 prosenttia ja käyttää kokemustani hyödyksi.

”Tiedän, että olen 34-vuotias ja tullut hieman vanhaksi ja urani on tulossa päätökseen, mutta olen rehellinen itselleni ja koen olevani edelleen hyvä ammattilainen, ja yritän antaa kaiken joukkueelle.

”Tämä on varmasti viimeinen kausi Englannissa. Yritän nauttia siitä, koska olen ollut Valioliigassa niin kauan, että jään kaipaan aikaani täällä kun lähden, mutta nyt keskittyminen on sataprosenttisesti harjoituskaudessa ja haluan pelata niin paljon kuin mahdollista.”

Ilmaisvetoviikot Betssonilla. Lunasta jopa 100€ ilmaisveto ja 50 ilmaiskierrosta joka viikko!