Advertisement

Valioliigan kuukauden manageri -ehdokkaat julki

Kuva: TT, David Blunsden

Valioliiga julkaisi tuttuun tapaan viime perjantaina ehdokkaat tammikuun kuukauden manageriksi. Jatkaako Jürgen Klopp palkintotehtailuaan vai antaako äänestys mahdollisuuden muille erinomaisesti joukkueitaan luotsanneille herrasmiehille? Ehdokkaita on yhteensä neljä ja he tulevat tässä!

Jürgen Klopp, Liverpool

Kuukauden manageri äänestysten kestonimi kuluvan kauden Valioliigassa ja miksipä ei olisi, kun Liverpool jatkaa voittokulkuaan kuukaudesta toiseen. Klopp saa ryhmästään heikoimpinakin päivinä irti aivan kaiken ja voittamisen rutiini on käsinkosketeltavaa. Voittoja tuli tammikuun aikana yhteensä viisi, joiden joukossa olivat tärkeät kamppailut Manchester Unitedia ja Tottenhamia vastaan. Pystin pokatessaan Klopp tekisi historiaa olemalla ensimmäinen viisi kuukauden manageri -palkintoa voittanut käskyttäjä yhden kauden aikana.

Ralph Hasenhüttl, Southampton

Syksyn aikana vahvasti potku-uhan alla ollut Soton-luotsi on saanut raitapaitojen peli-ilmeen käännettyä täysin päälaelleen. Kuntopuntarin kärkipäässä keikkuva joukkue voitti tammikuun aikana neljästä ottelusta kolme, joihin sisältyi Tottenhamin ja Leicesterin päänahat. Danny Ingsin johdolla Hasenhüttl on raahannut joukkonsa jo 13. sijalle, joka on erittäin hyvä saavutus surkean alkukauden jäljiltä.

Pep Guardiola, Manchester City

Guardiolan ryhmä palasi omalle tasolleen tammikuun aikana. Neljästä ottelusta voittoja kerättiin kolme kappaletta, mutta kompurointi tuttuun tapaan Crystal Palacea vastaan kotona jätti täydellisen tammikuun saavuttamatta. City teki kuitenkin tammikuun otteluissa eniten maaleja Valioliigajoukkueista, osuen puiden väliin yhteensä 12 kertaa. Mestaruusjuna jää kuitenkin vain haaveeksi, kun Liverpool harjaa tietään takaisin huipulle voitto kerrallaan.

Nigel Pearson, Watford

Joulukuussa herhiläisten peräsimeen tullut englantilaismanageri on ehdolla jo toista kuukautta putkeen. Watfordin peli-ilmeen kohottaminen edelliskausien tasolle on tehnyt joukkueesta jälleen vaikean vastustajan. Tammikuun aikana Watford otti neljästä ottelusta kaksi voittoa, yhden tasapelin ja yhden tappion. Viime hetkien Aston Villa -tappiosta huolimatta, Pearson on palauttanut luottamuksen Watfordin säilymishaaveista. Vireen jatkuessa samankaltaisena herhiläisparvi tullaan näkemään myös ensi kaudella Valioliigaviheriöillä.

https://www.instagram.com/p/B7-7b3Yj-wg/

Pääset vaikuttamaan äänestykseen tästä.