Advertisement

Valioliigan odotetuimmat manageripotkut näkivät päivänvalonsa – seuralegenda saapuu paikkaamaan

Kuva: TT, Craig Milner

Valioliigassa putoamisviivan alapuolelle jumiutunut Everton ilmoitti torstai-iltana antaneensa potkut portugalilaismanageri Marco Silvalle.

Silvan viimeiseksi peliksi Evertonin peräsimessä jäi keskiviikkona pelattu Merseysiden derby, jossa Liverpool jyräsi tylyyn 5-2 -voittoon.

Viime vuosien aikana kovia satsauksia tehnyt Everton on voittanut kauden 15 ensimmäisestä ottelustaan vain neljä. Sarjan kolmanneksi viimeinen sija on kaikkea muuta kuin mitä pelaajamateriaali antaa olettaa.

Evertonin tiedotteessa kerrottiin, että seuran suurin osakkeenomistaja Farhad Moshiri, puheenjohtaja Bill Kenwright ja hallitus haluavat kiittää Marcoa hänen palvelustaan ​​viimeisen 18 kuukauden aikana ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää tulevaisuuteen.

Evertonin väliaikaiseksi manageriksi on nimetty seuralegenda Duncan Ferguson.

Merseysidelaisseura aloittaa kuitenkin uuden pysyvän managerin etsimisen välittömästi.