Advertisement

Valioliigan tulikuuma hyökkääjä siirtyi pilkkahinnalla Evertoniin vuonna 2016 – akatemiapomo hämmästelee yhä, miten ”uskomattoman urheilijan” ryöstö onnistui

Everton-hyökkääjä Dominic Calvert-Lewin on ollut alkukauden aikana hurjassa vireessä. Englantilaishyökkääjä on tehnyt neljässä valioliigaottelussa peräti kuusi maalia, joka oikeuttaa maalipörssin jaettuun ykköstilaan yhdessä Tottenhamin Heung-Min Sonin kanssa.

23-vuotias Calvert-Lewin pystyy tekemään maaleja molemmilla jaloilla, mutta erityisen hyvä hän on tekemään maaleja päällään. Itseasiassa Calvert-Lewin on tehnyt enemmän puskumaaleja Valioliigassa kuin kukaan muu viime kauden alusta lähtien. Tämä ei yllätä herrasmiestä, joka Calvert-Lewinin aikoinaan Evertoniin hankki.

Entinen Everton-puolustaja ja seuran nykyinen akatemiapomo David Unsworth kertoo olevansa edelleen hämmästynyt siitä, että hän onnistui ostamaan Calvert-Lewinin Sheffield Unitedista vuonna 2016 pilkkahintaan, 1.8 miljoonalla eurolla.

Calvert-Lewin oli tehnyt Unsworthiin pysyvän vaikutuksen ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, kun englantilaishyökkääjä oli vasta 15-vuotias. Tuolloin Unsworth toimi Sheffield Unitedin akatemiapomona.

– Ensimmäinen asia, mihin kiinnitin huomioni, oli hänen työskentelynsä kuntosalilla, Unsworth kertoi BBC:lle.

– Olimme siellä iltaisin ja hänen hyppyvoimansa oli paras mitä olen koskaan nähnyt. Hän teki paljon kyykkyjä ja hyppi uskomattomalle korkeudelle puulaatikoiden päälle.

– Hänellä oli muutama kasvuongelma – hänen jalkansa kasvoivat eri nopeudella kuin hänen kroppansa – mutta se oli ensimmäinen kerta, kun näin hänet ja ajattelin heti: ”wow, siinä on uskomaton urheilija”.

Calvert-Lewinistä on kouliintunut Everton-vuosien aikana huippuhyökkääjä, joka on päässyt pelaamaan Englannin juniorimaajoukkueissa ja tällä viikolla edessä on debyytti Englannin A-maajoukkueessa. Unsworth uskoo, että englantilaishyökkääjän tulevaisuus on valoisa ja hän voi kehittyä vieläkin paremmaksi pelaajaksi.

– On paljon asioita, jotka voivat tehdä hänestä vieläkin paremman. Odotan Domin tekevän tällä kaudella 20 maalia ja jokaisella kaudella sen jälkeen, Unsworth lisäsi.

– Hän on täydellinen ysipaikan pelaaja ja hänen itseluottamuksensa vain kohoaa.

– Se oli ylpeä hetki kaikille Evertonissa, kun Dom sai kutsun Englannin maajoukkueeseen. Se oli kauan myöhässä, mutta nyt hänellä on mahdollisuutensa ja luulen, että hän tulee olemaan maajoukkueessa hyvin kauan.