Advertisement

Valioliigassa ennätysmäärä koronavirustartuntoja – seurat keskustelelleet kauden keskeytyksestä

Valioliigan tuoreimmissa koronavirustesteissä annettiin 18 positiivista tulosta, joka on suurin luku kuluvan kauden aikana.

Seurat ovatkin käyneet keskusteluja kahden viikon sarjatauosta koronavirustapausten nousujen vuoksi, mutta Mirrorin mukaan Valioliigan pomoilla ei ole aikomusta keskeyttää kautta.

Ison-Britannian hallituksen kerrotaan myös olevan sen kannalla, ettei Valioliigaa tai muuta huippu-urheilua tulla keskeyttämään korinavirustapausten lisääntymisestä huolimatta.

Kuluvan Valioliiga-kauden aikana on jouduttu siirtämään kaksi ottelua koronavirustapausten vuoksi. Viimeisin ottelusiirto nähtiin tällä viikolla, kun Evertonin ja Manchester Cityn välinen ottelu peruttiin vain tunteja ennen ottelun alkua Cityn lukuisten koronatartuntojen myötä.

Lisää ottelusiirtoja saatetaan nähdä lähiaikoina, joista todennäköisimpänä voidaan pitää tämän viikon sunnuntaiksi kaavaillun Chelsea-Manchester City -ottelun siirtoa, sillä manchesterilaisseuran usea pelaaja joutuu olemaan karanteenissa ensi viikolle asti.