Advertisement

Valioliigatähti kertoo pelaajien olevan peloissaan pelikentille palaamisesta – hyvästä syystä

Valioliigan tähtihyökkääjä Sergio Aguero kertoo pelaajien olevan peloissaan palaamisesta tositoimiin koronaviruspandemian aikana.

Valioliigakausi on ollut keskeytettynä 13. maaliskuuta lähtien, mutta jatkuvasti etsitään ratkaisuja siihen, miten kausi pystyttäisiin pelaamaan loppuun vaikeista olosuhteista huolimatta.

Valioliigaseurat ovat halukkaita pelaamaan kauden loppuun, pitkälti taloudellisista syistä, mutta Aguero kertoo pelaajien olevan haluttomia palaamaan tositoimiin koronauhan takia.

”Suurin osa pelaajista pelkää, koska heillä on perheet ja lapsia”, Manchester Cityä edustava Aguero kertoi El Chiringuitolle.

”Olen myös itse peloissani, mutta olen ollut tyttöystäväni kanssa vain kotona, enkä ole ollut yhteydessä muihin ihmisiin. Pysyttelen vain kotona, joten ainoa henkilö, jonka voisin tartuttaa on tyttöystäväni.”

”Sanotaan, että on ihmisiä, jotka saattavat kantaa virusta ja tartuttaa muita, vaikka heillä ei olisi oireita. Siksi olen pysynyt kotona. Ehkä minulla on sairaus, enkä edes tiedä sitä.”

”Toivon, että rokote valmistuu pian, jotta tämä kaikki loppuu.”