Advertisement

Valioliigatähti pyysi anteeksi viikonlopun sekoiluaan: ”En halua kenenkään tekevän samaa virhettä”

Aston Villan kapteeni Jack Grealish on pyytänyt anteeksi viikonlopun törttöilyään.

24-vuotias Grealish julkaisi lauantai-iltana Twitter-tilillään videon, jossa hän kehotti kaikkia ihmisiä pysymään kotona koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Vain muutamaa tuntia myöhemmin englantilaispelaaja rikkoi kuitenkin itse kehoitustaan poistumalla kotoaan ja lähtemällä ystävänsä luokse. Hän jäi teostaan kiinni sunnuntai-aamuna kolhaistuaan autollaan kahta parkissa ollutta autoa. Siitä, oliko alkoholilla osuutta asiaan, ei ole tietoa.

”Sain puhelun ystävältäni, joka pyysi minua luokseen. Olin typerä ja suostuin siihen”, Grealish kertoi videoviestissään.

”En halua kenenkään tekevän samaa virhettä kuin minä.”

”Tiedän, että tämä on kaikille vaikeaa aikaa olla lukittuna sisätiloihin niin pitkäksi aikaa, mutta kehotan kaikkia pysymään sisätiloissa ja noudattamaan ohjeita ja tiedän, että teen sen jatkossa myös itse.”

”Toivon, että kaikki voivat hyväksyä anteeksipyyntöni ja voimme siirtyä tästä asiasta eteenpäin.”

Aston Villa kertoi sakottaneensa Grealishia tapauksesta ja lahjoittaneen sakkorahat Birminghamin yliopistosairaalan hyväntekeväisyysjärjestölle.