Advertisement

Van Dijk pelikunnossa perjantaina Southamptonia vastaan

Liverpoolin historian ensimmäisen Valioliiga-mestaruuden jahtaaminen jatkuu kiivaana jo perjantaina, kun joukkue matkustaa etelään vierasotteluun Southamptonia vastaan.

Monien jännityksen kohteena viime viikonlopun Tottenham-ottelun jälkeen oli, onko Liverpoolin tähtitoppari Virgil van Dijk pelikunnossa entistä joukkuettaan vastaan. Van Dijk näytti loukkaavan itsensä Tottenham-pelin loppuhetkillä puolustaessaan Tottenhamin Moussa Sissokoa vastaan. Ottelun jälkeen van Dijkin nähtiin kävelevän pois jääpussi jalkansa peittona.

Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin mukaan van Dijk on kuitenkin aivan kunnossa. Kloppin mukaan van Dijk on harjoitellut normaalisti, eikä mitään vakavaa tai pelaamisen estävää pitäisi olla kyseessä.

”Virgil harjoitteli eilen”, Klopp totesi Sky Sportsin mukaan. ”Hän harjoitteli aivan normaalisti enkä ole kuullut mitään mihinkään muuhun viittaavaa. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa.”

Van Dijk on ollut loistava Liverpoolin puolustuksessa saavuttuaan tammikuussa 2018 hurjalla 75 miljoonan punnan siirtosummalla. Tällä kaudella van Dijkin otteet ovat olleet jopa niin dominoivia, että hän on yksi suurimmista suosikeista voittamaan Valioliigan vuoden pelaajan palkinnon. Kukaan puolustaja ei ole tuota palkintoa voittanut sitten vuoden 2005, kun John Terry valittiin parhaaksi.

Tästä johtuen onkin Liverpoolille loistava uutinen, että van Dijk näyttäisi olevan kunnossa. Riippuen tämän illan Manchester Cityn ja Cardiffin välisen ottelun tuloksesta Liverpool on joko yhden pisteen perässä tai 1-2 edellä Cityä ennen perjantain ottelua. Joka tapauksessa varaa pudottaa pisteitä enää paljon ei ole.