Advertisement

Vardy ja Cahill päättävät maajoukkueuransa

Englannin maajoukkueen kärkimies Jamie Vardy sekä keskuspuolustaja Gary Cahill ovat kumpikin päättäneet lopettaa maajoukkueuransa. Kumpikin kokenut pelaaja mainitsi yhdeksi syyksi päävalmentaja Gareth Southgaten aikana vahvasti käynnissä olleen sukupolvenvaihdoksen.

31-vuotias Vardy ehti urallaan pelata 27 maaottelua, joissa syntyi seitsemän maalia. Vardy nousi maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2015 ensimmäisen Valioliiga-kautensa jälkeen. Hän oli myös mukana Englannin maajoukkueessa kesällä, kun joukkue eteni aina pronssiotteluun asti.

”Tämä on ollut mielessäni jo hetken”, Vardy kommentoi Sky Sportsin mukaan. ”En tule enää nuoremmaksi ja on ollut nähtävissä, että valmentaja haluaa tehdä joukkueesta nuorekkaamman, mistä tietysti olikin hyötyä MM-kisoissa – sijoituimme neljänneksi, mikä jakaa parhaan saavutuksen Englannilta koskaan ulkomailla. Joten sanoin vain Garethille että on parasta etten ole enää mukana, etenkin kun hän haluaa nostaa mukaan mielestään parhaita nuoria pelaajia ja ajaa heitä sisään maajoukkuepalloiluun.”

32-vuotias Cahill puolestaan pelasi Englannin paidassa yhteensä 61 ottelua. Hän pelasi Englannin kanssa kahdesti MM-kisoissa ja kerran EM-kisoissa. Tämän kesän kisoissa hän pääsi pelaamaan yhden ottelun, lohkovaiheen viimeisen pelin Belgiaa vastaan.

”Luulen, että maajoukkueen tulevaisuuteni on siinä pisteessä, että minun on parempi jättäytyä taka-alalle. Mielestäni nyt on oikea hetki siihen”, sanoi Cahill. ”Olen erittäin ylpeä siitä että olen pelannut yli 60 maaottelua, olen ollut myös maani kapteeni muutamaan otteeseen, mikä on hienoimpia saavutuksia urallani. Nyt näen, että uusi sukupolvi on nousemassa esiin ja luulen, että on täydellinen aika minulle siirtyä sivuun.”