Advertisement

Veikkausliigan kovin paluumuuttaja sarja-avauksen kynnyksellä: ”Minulle oli suuri kunnia, että sain tulla takaisin seuraan”

Veikkausliiga sai kovan paluumuuttajan, kun Daniel ”Daja” Sjölund palaa kotimaan sarjaan IFK Maarianhaminan paidassa. Sjölund vietti pitkään ulkomailla, lähinnä Ruotsin sarjoissa. Sjölund pelasi uransa aikana myös Valioliigaa pelaavien West Hamin ja Liverpoolin organisaatioissa, muttei onnistunut lyömään itseään läpi kummankaan seuran ykkösmiehistössä.

Sen sijaan ura Ruotsin Allsvenskanissa on ollut sitäkin loistokkaampi. Takana on kolme Allsvenskanin mestaruutta. Näistä kaksi tuli Djurgårdens IF:n kanssa, jossa ”Daja” voitti myös Ruotsin Cup-mestaruuden. Yksi Allsvenskan mestaruus tuli puolestaan IFK Norrköpingissä, josta suomalainen palasi viime kauden päätteeksi takaisin Maarianhaminaan.

”Pelasimme Kakkosessa, kun lähdin, joten toiminta oli silloin hyvin erilaista”, Sjölund kertoo Veikkausliiga.comin haastattelussa.

Veikkausliiga käynnistyy huomenna keskiviikkona kahden ottelun voimin. IFK Maarianhaminan ensimmäinen ottelu on kuitenkin vasta viikon päästä maanantaina, jolloin se matkustaa pääkaupunkiin HJK:n vieraaksi.

”Pelikunto ei ole kaukana. Toivon, että pelaan avausottelussamme, mutta en ole siitä vielä varma.”

”Olen kokenut pelaaja, joten tehtäväni ja roolini on johtaa joukkoa. Haluan näyttää, etten pelkää mitään ja että meillä on mahdollisuudet tehdä hyviä asioita joka pelissä.”

”Moni kokenut pelaajamme lopetti viime kauteen. Minulle oli suuri kunnia, että sain tulla takaisin seuraan. Kapteenin nauha on ilman muuta myös arvokas asia. Minun täytyy pysyä kunnossa, jotta voin olla kentällä ja auttaa joukkuetta.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom