Advertisement
" "

Venäjä ja Kroatia taistelevat keskenään paikasta välieriin

Venäjä eteni hieman yllättäen kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla neljännesvälierissä Espanjan, joka oli yksi kisojen ennakkosuosikeista. Espanja ei pystynyt luomaan kovin vaarallisia paikkoja Venäjää vastaan ja heidän ainoa maalinsakin oli venäläisten tekemä oma maali. Venäjä sai Moskovan Luzniki stadionille runsaasti kannattajiaan ja pystyivät pelaamaan hyvän kotiyleisön tuen siivittämänä. Lopulta Venäjä voitti Espanjan rangaistuspotkukilpailussa ja maan sankariksi nousi maalivahti Igor Akinfeev kahdella torjunnallaan.

Venäjän vastustajaksi puolivälierissä tulee Kroatia. Kroatia oli ajoittain hätää kärsimässä Tanskan kanssa, mutta onnistui kaatamaan tanskalaiset rangaistuspotkukilpailussa. Molempien maiden maalivahdit esittivät hyviä torjuntoja, mutta lopulta Danijel Subasic otti taistelussa pidemmän korren.

Venäjä tulee antamaan Kroatialle tasokkaan vastuksen, vaikka kroatialaiset jonkinlaisessa ennakkosuosikin asemassa otteluun lähtevätkin. Kroatia ei päässyt Tanskaa vastaan omalle tasolleen ja jännittyneisyys paistoi pelaajien otteissa. Venäjää vastaan heidän on kuitenkin pelattava sillä tasolla, jolla he pelasivat alkulohkossa. Muussa tapauksessa kisaisännät jatkavat matkaansa välieriin.

 

Betsson tarjoaa pelaajilleen 10 euron riskittömän vedon jalkapallon MM-kisoihin. Kampanjaan pääset osallistumaan tästä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom