Advertisement

Videotuomarointia testataan Englannin maaottelussa – käyttöön myös Valioliigassa?

Runsaista avainpelaajien poissaoloista kärsivä Englanti isännöi hallitsevaa maailmanmestaria Saksaa perjantaina ystävyysottelussa Wembleyllä. Kyseinen maaottelu tulee olemaan ensimmäinen virallinen Britanniassa pelattava ottelu, jossa VAR, eli videotuomarointi tulee olemaan käytössä.

Erotuomari pystyy VAR:in avulla tarkistamaan maaleihin, paitsioihin, kortteihin ja rangaistuspotkuihin liittyviä tuomioita toiselta tuomarilta, joka näkee tilanteet hidastettuna videolta useasta eri kulmasta.

Videoteknologian hyödyntämistä on testailtu jo paljon ympäri maailmaa. VAR:ia on käytetty seurajoukkue tasolla jo muun muassa Bundesliigassa ja Serie A:ssa. Myös kesällä pelatussa Confederation Cupissa (MM-esiturnauksessa) videoteknologia oli käytössä.

VAR on jakanut jalkapallokansan mielipiteet voimakkaasti kahteen osaan. Toisten mielestä on hyvä, että vääriä tuomioita saadaan vähennettyä keinolla millä hyvänsä ja toisten mielestä tuomarien inhimilliset virheet ovat osa peliä ja tilanteiden tarkastelu videolta hidastaa pelin kulkua liikaa. Moni on myös kyseenalaistanut tuomarien merkitystä kentällä, mikäli jatkossa lähes kaikki epäselvät tilanteet selvitetään videoiden avulla.

FIFA:n presidentti Gianni Infantinon mielestä tähän mennessä tehdyt testaukset ovat olleet suuri menestys, mutta sen yksityiskohtien, kuten päätöksenteon nopeuden kanssa, tulee vielä edistyä. Etenkin kesän Confederation Cupissa tilanteiden tarkastelu kesti luvattoman kauan, ja katsojien oli välillä vaikea edes hahmottaa, mitä tilannetta milloinkin tarkastettiin.

Englanti-Saksa on ensimmäinen virallinen VAR-teknologiaa hyödyntävä ottelu Britanniassa, mutta ei ole mahdottomuus, että lähivuosina sitä käytettäisiin jo jokaisessa valioliigaottelussa.

Mikäli näin käy, tulee erotuomarien merkitys olemaan jatkossa huomattavasti nykyistä pienempi.