Advertisement

Viikon pelivihje: Brighton – Arsenal 29.12.

Brighton on voittanut tällä kaudella vasta kaksi ottelua ja keikkuu sen vuoksi lähellä putoamisviivaa. Pelillisesti Graham Potterin suojatit ovat kuitenkin olleet tuloksiaan parempia. Kenkä on puristanut lähinnä maalinteon suhteen. Ennen sunnuntain West Ham -ottelua Lokit oli tehnyt edelliseen viiteen otteluun vain kolme maalia ja kerännyt kolme tasapelipistettä. Maaliodottamaa (xG) Potterin miehistö oli luonut noin kahdeksan maalin edestä.

Myös West Ham -vieraspeli päättyi tasan, mutta positiivista oli kaksi tehtyä maalia. Etenkin ykköskärki Neal Maupayn onnistuminen teki henkisesti hyvää. Ranskalaisen edellinen osuma oli lokakuun alusta, minkä jälkeen hän oli tuhrinut xG:tä yli kolmen maalin edestä. Maupayn koko kauden xG on noin 7,4 ja tehtyjä maaleja on viisi. Hyökkääjät ovat yleensä keskimääräistä parempia viimeistelijöitä, joten Maupayn lukemiin on luvassa kauden edetessä parannusta.    

Arsenalin ailahtelu

Mikel Artetan luotsaama Arsenal on sarjataulukossa nipin napin Brightonin edellä, mikä on Tykkimiesten leirissä iso pettymys. Odotukset olivat viime kauden FA-cupin voiton jälkeen top 6 -taistelussa. Ennen lauantain Chelsea-ottelua Arsenal oli jo kriisissä, sillä Valioliigassa alla oli seitsemän voitotonta ottelua. Lisäksi juuri joulun alla tukkaan tuli liigacupissa Manchester Cityltä peräti 1-4.

Arteta ja muu valmennusjohto sai kuitenkin tapaninpäivän Chelsea-voitolla hetken lisää työrauhaa – Tykkimiesten peliesitys 3-1-voitossa oli ehjin kotimaan kentillä vähään aikaan. Eurooppa-liigan lohkovaiheessa Arsenal esitti sen sijaan hyviä otteita läpi syksyn ja jyräsi lohkovoittajana helposti jatkoon. Vastustajien taso ei ollut toki Valioliiga-luokkaa, mutta siitä huolimatta Tykkimiesten parhaat esitykset osuivat jostain syystä europeleihin.

Kokoonpanorintamalla Arteta antoi Chelsea-pelissä luottoa nuorisokaartin Pablo Marille, Joe Willockille, Gabriel Martinellille ja Emile Smith Rowelle. Syy oli osaltaan sairastumisissa ja loukkaantumisissa, mutta hyvät otteet poikivat taatusti lisää vastuuta Valioliigapeleissä. Normaaleista avauksen miehistä Thomas Partey on loukkaantunut, Gabriel on eristyksissä korona-altistumisen takia, ja David Luiz sekä Willian ovat sairaana. Ykköskärki Pierre-Emerick Aubameyang oli puolestaan juuri loukkaantuneena ja istui koko Chelsea-pelin penkillä.   

Tasainen peli, isännät vetoihin

Arsenal sai Chelsea-voitosta lisää itseluottamusta ja uskoa Artetan prosessiin. Vieraat ovat poissaoloistaan huolimatta tyhjille katsomoille pelattavassa ottelussa niukkoja suosikkeja.

Vedonlyöntikertoimet ovat sen sijaan selvemmin kallellaan Arsenalin suuntaan. Markkina ei tunnu Brightonista hirveästi innostuvan. Omissa papereissani Lokit voittavat ottelun kuitenkin noin kerran kolmesta ja ottavat pisteen 29 % todennäköisyydellä. Paras pelivalinta löytyy isäntien tasapeli ei vetoa -muodosta, johon kerroinrajani on noin 2,15. Panostasoksi suosittelen 2/10.

Pelataan: Brighton – Arsenal 1, tasapeli ei vetoa, kerroin 2,26, panossuositus 2/10 yksikköä. Pelikohteen pääset pelaamaan tästä.

Ottelu pelataan 29.12. klo 20:00.

Haluatko lukea lisää pelivihjeitä? Löydät kaikki Hakulisen pelivihjeet Valioliigaan NordicBetin vihjepalstalta – katso kaikki pelivihjeet tästä.

Janne Hakulinen

Janne Hakulinen on urheiluvedonlyönnin ammattilainen, joka on vihjannut, laskenut kertoimia ja lyönyt vetoja päivätyökseen yli kymmenen vuoden ajan. Löydät Jannen Twitteristä nimimerkillä https://twitter.com/J_Hakulinen. Vihjeen kertoimet ovat artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattavat muuttua.

Kaikki pelaaminen on K18. Jos pelaat, pelaathan vastuullisesti. Apua pelaamisen hallintaan ja lopettamiseen saat esimerkiksi riippumattomasta Peluuri.fi -palvelusta. BML Group Ltd:n toimintaa lisensoi ja sääntelee Malta Gaming Authority lisenssillä MGA/CRP/108/2004.