Advertisement

Viikon pelivihje: Southampton – Manchester United 29.11.

Ralph Hasenhüttlin luotsaama Southampton on tehnyt alkukaudesta kovaa tulosta ja kerännyt sitä myöten laajalti kunnioitusta. Itävaltalaisluotsi keräsi kannuksensa Saksassa FC Ingolstadtissa ja sen jälkeen RB Leipzigissa, jossa redbull-organisaation tavaramerkkiin kuuluva prässipeli tuli tutuksi.

Southamptonissa hän on pitänyt yllä kovaa vaatimustasoa ja saanut joukkueen tekemään töitä pallottomana sekä ahkerasti että kurinalaisesti. Pallon perässä ei juosta ehdoin tahdoin, vaan vastustajille asetetaan hyvin suunniteltuja prässiansoja, ja kun tietty triggeri, eli vastustajan pallollinen teko tapahtuu, iskee Southampton päälle kuin yleinen syyttäjä.

Hasenhüttlin ajama pelitapa ei ollut vielä pelaajien selkärangassa vuosi sitten syksyllä, mutta tämän vuoden aikana Southampton on pelannut sarjan top 10 –joukkueen tasolla. Etenkin puolustuspään tilastot vakuuttavat – Pyhimiysten prässiä vastaan on vaikea luoda tekopaikkoja.

Vastaiskuissa vaaraa

Southamptonin edellinen tappio tuli kauden toisessa ottelussa kotona Tottenhamia vastaan 2–5-lukemin. Siinä pelissä Spurs onnistui puhkomaan isäntien puolustuksen nopeilla käännöillä ja loi xG:tä noin 2,5 maalin verran. Palloa ei jääty hieromaan keskialueella Southamptonin prässin edessä, vaan heti jalan ollessa vapaa, peliväline toimitettiin pystyyn kirmaavalle hyökkääjälle.

Manchester United on Ole Gunnar Solskjaerin alaisuudessa parhaimmillaan nimenomaan nopeissa vastaiskuissa, joissa vikkelät hyökkääjät Marcus Rashford ja Anthony Martial ovat erinomaisia. Sen sijaan vaikeuksia on ollut tällä kaudella niissä peleissä, joissa vastustaja vetäytyy matalaan blokkiin ja pakottaa Unitedin hitaisiin hyökkäyksiin.

Eurorasitus ei paina

United käy tällä hetkellä sotaa kahdella rintamalla, sillä Mestarien liigaa pelataan joka viikko. Tiistain Basaksehir-voitolla Solskjaerin suojatit vankistivat asemaansa lohkon kärjessä, mutta jatkopaikka ei ole vielä varma. Jäljellä olevista PSG- ja RBL-otteluista tarvitaan todennäköisesti ainakin piste.

Basaksehir-kotipeli pelattiin jo tiistaina, joten sen jäljiltä Unitedilla on neljä täyttä lepopäivää ennen Southampton-ottelua. Puolustajista Victor Lindelöf ja Aaron Wan-Bissaka kärsivät tiistaina lievistä vaivoista, mutta saattavat olla pelikunnossa sunnuntaina. Sen sijaan keskikentän Paul Pogbaa tuskin nähdään nilkkavaivan takia vielä viheriöllä, vaan häntä säästellään tosennäköisesti PSG-peliin.

Vierasvoitto vetoihin

Southamptonilta puuttuu polvivaivasta toipuva ykköskärki Danny Ings, ja avainpelaajista myös laituri Nathan Redmondin pelaaminen on epätodennäköistä. Pyhimykset on ylisuorittanut tähän mennessä hyökkäyspäässä luotuun xG:hen verrattuna, eikä trendin jatkuminen ole todennäköistä – etenkään ilman Ingsiä.

Match-up sopii hyvin vastaiskuista elävälle Unitedille, joka on perustasoltaankin joukkueista paria luokkaa parempi. Arvioni vierasvoitolle on 52 %, joten Unitedista on tarjolla ylikerroin. Runsasmaaliselta haiskahtavassa ottelussa NordicBetin tarjoama varhainen voitonmaksu tarjoaa vedonlyöntiin vielä lisähyödyn, sillä mallini mukaan on noin 1,5 % todennäköisyys sille, että United johtaa peliä jossain vaiheessa kahdella maalilla, muttei lopulta voita. Näin ollen vierasvoiton kerroinrajaksi saadaan 1,88, jolla panostasoksi suosittelen 4/10.

Pelataan: Southampton – Manchester United 2, kerroin 2,03, panossuositus 4/10 yksikköä. Pelikohteen pääset pelaamaan tästä.

Ottelu pelataan 29.11. klo 16:00.

Haluatko lukea lisää pelivihjeitä? Löydät kaikki Hakulisen pelivihjeet Valioliigaan NordicBetin vihjepalstalta – katso kaikki pelivihjeet tästä.

Janne Hakulinen

Janne Hakulinen on urheiluvedonlyönnin ammattilainen, joka on vihjannut, laskenut kertoimia ja lyönyt vetoja päivätyökseen yli kymmenen vuoden ajan. Löydät Jannen Twitteristä nimimerkillä https://twitter.com/J_Hakulinen. Vihjeen kertoimet ovat artikkelin julkaisuhetkeltä ja saattavat muuttua.

Kaikki pelaaminen on K18. Jos pelaat, pelaathan vastuullisesti. Apua pelaamisen hallintaan ja lopettamiseen saat esimerkiksi riippumattomasta Peluuri.fi -palvelusta. BML Group Ltd:n toimintaa lisensoi ja sääntelee Malta Gaming Authority lisenssillä MGA/CRP/108/2004.