Advertisement

Viikonlopun pelivihjeet: EM-karsinnoissa makoisia pelikohteita

Viikonlopun pelivihjeet ovat taas täällä. Tänä viikonloppuna Euroopan huippusarjat ovat tauolla, joten vihjeemme kohdistuu EM-karsintoihin.

Jalkapallon EM-karsinnat potkaistiin käyntiin torstaina ja karsintaotteluita pelataan päivittäin runsaasti aina ensi viikon tiistaihin asti. Huuhkajien karsintaurakka käynnistyy lauantaina Udinessa Italiaa vastaan.

Italia-Suomi

Italia jäi viimeisimmissä arvokisakarsinnoissa historian ensimmäisen kerran ilman MM-kisapaikkaa ja he palkkasivat kokeneen Roberto Mancinin maajoukkueen valmentajaksi tekemään isoja muutoksia. Muutaman kuukauden jälkeen on kuitenkin vaikea nähdä mitään parannuksia joukkueessa. Ainoa merkittävä ero on se, että hän on antanut nuoremmille pelaajille mahdollisuuden pelata maajoukkueessa. Italian suurin ongelma piilee edelleen maalinteossa, jonka vuoksi Mancini on valinnut Serie A:n maalipörssiä johtavan 36-vuotiaan Fabio Quagliarellan joukkueeseen. Kysymysmerkit pyörivät sen ympärillä, ketkä tulevat pelaamaan hyökkäyksessä hänen kanssaan, sillä Insigne ja Bernardeschi ovat sivussa ja Chiesa poistui joukkueen vahvuudesta loukkaantumisen vuoksi.

Huuhkajat lähtevät otteluun selkeänä altavastaajana ja tasapelikin olisi melkoinen lottovoitto ottelusta. Oletettavaa on, että Huuhkajat parkkeeraavat bussin heti alkuminuuteista lähtien ja pyrkivät tiiviillä puolustuspelaamisella raapimaan ottelusta 0-0 -tasapeliä.

Pelivihjeemme otteluun: Italia voittaa + alle 1.5 maalia, josta Betsson tarjoaa kerrointa 4,90. Kohteen pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Espanja-Norja

Espanjan päävalmentajaksi epäonnistuiden MM-kisojen jälkeen palkattu Luis Enrique on aloittanut joukkueessa nuorennusleikkauksen. Joukkueessa puhaltavat nyt täysin uudet tuulet, ja esimerkiksi viimeisimmässä maaottelussa joukkueen avauskokoonpanon vanhimmat pelaajat olivat Isco sekä Alvaro Morata, jotka ovat kumpikin 26-vuotiaita. Yleensä nämä nuorennusleikkaukset vaativat veronsa, mutta Espanjalla on niin laadukkaita nuoria pelaajia, että joukkueen taso ei ole romahtanut, vaan jopa parantunut. Espanjalla riittää laadukkaita pelaajia yllin kyllin, joten myös maajoukkuepaikoista käydään kovaa taistelua.

Enriquen alaisuudessa Espanja on voittanut kuudesta ottelusta neljä, ja mättänyt näissä peräti 15 maalia. Tähän mennessä paras näyttö joukkueen iskukyvystä nähtiin Nations Leaguen kotiottelussa Kroatiaa vastaan, kun Espanja kyykytti MM-kakkosta peräti 6-0 -lukemin.

Norja on Espanjaa selvästi heikompi joukkue, joten Espanja voi lauantaina kotiyleisön edessä lyödä taululle rumatkin lukemat.

Pelivihjeemme otteluun: Espanja voittaa + yli 3.5 maalia, josta Betsson tarjoaa kerrointa 2,50. Kohteen pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Hollanti-Saksa

Tässä ottelussa nähdään kahden suuren jalkapallomaan kohtaaminen, jota kumpikaan ei halua hävitä. Hollanti aloitti EM-karsintansa torstaina Valko-Venäjää vastaan ja voitti tuon ottelun komeasti 4-0. Saksa pelasi keskiviikkona ystävyysottelun Serbiaa vastaan ja jäi kotikentällään 1-1 -tasapeliin.

Hollanti on muutaman vuoden suvantovaiheen jälkeen nousemassa taas tutulle tasolleen, josta osoituksena mm. Nations Leaguen lohkovoitto, jossa taakse jäivät sekä Ranska että sunnuntain vastus Saksa.

Saksan kirkkain loisto on hiipunut, mutta joukkueen pelaajamateriaali on yhä sitä luokkaa, että joukkue kuuluu tulevien EM-kisojen suurimpiin suosikkeihin, jos ja kun karsinnoista kisalippu irtoaa.

Hollanti lähtee pienoisena suosikkina otteluun, mutta Saksa on aina Saksa, eikä joukkue kovinkaan usein kärsi tappioita tosipelien alkaessa. Tasapeli olisi molemmille joukkueille varsin mieluisa tulos ja myös pelikohteena se on maistuvin.

Pelivihjeemme otteluun: Tasapeli + molemmat joukkueet tekevät maalin, josta Betsson tarjoaa makoisan 4,55 kertoimen. Kohteen pääset pelaamaan TÄSTÄ.