Advertisement

Viikonlopun pelivihjeet: Liverpool joutuu lujille, Chelsea jatkaa voittokulkuaan

Tämän viikonlopun vetovihjeitä löytyy peräti viiteen otteluun, mutta pääpainomme on Valioliigassa, jossa käydään vielä kiivasta taistoa mestaruudesta sekä ensi kauden Mestarien liigan paikoista.

Southampton-Liverpool

Perjantai-iltana pelattavassa Southamptonin ja Liverpoolin välisessä valioliigaottelussa pelataan isoista pisteistä.

Hyvässä vireessä oleva Southampton on klaarannut tililleen kolme voittoa edellisestä neljästä ottelusta, ja samalla parantanut asemiaan putoamistaistossa. Piste-ero viimeisellä putoajan paikalla olevaan Cardiffiin on viisi pistettä, joten tällä hetkellä sarjapaikan uusiminen näyttää hyvin todennäköiseltä.

Mestaruudesta taisteleva Liverpool on pisteen sarjakärki Manchester Cityä perässä, joten vierasvoitolla olisi jälleen mahdollisuus nousta sarjan piikkipaikalle ja lyödä painetta manchesterilaisseuran suuntaan.

Kun kyseessä on molemmille joukkueille iso ottelu, on peli yleensä normaalia tarkempaa. Tästä ottelusta on lupa odottaa juuri sellaista.

Molemmat joukkueet pyrkivät välttämään virheitä ja jonkinlaista ”asemasotaa” saatetaan nähdä varsinkin avausjaksolla.

Juuri sen takia ei olisi suuri yllätys mikäli tauolle mentäisiin maalittomissa lukemissa. Tässä tapauksessa Liverpoolin olisi lisättävä kaasua toisella puoliajalla, joka tarkoittaisi enemmän maalipaikkoja, eli maalin todennäköisyys kasvaisi.

Pelivihjeemme otteluun: Puoliaikatulos X [2.4@Betsson] ja Liverpool voittaa 1-0 [6.5@Betsson]. Kohteet pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Chelsea-West Ham

Maanantaina pelattavassa valioliigaottelussa Chelsea on selkeä suosikki kotikentällään West Hamia vastaan.

Chelsea pelasi todella vakuuttavan ottelun keskiviikkona, kun joukkue kaatoi Brightonin maalein 3-0. Voittonsa myötä Chelsea nousi todenteolla taistelemaan ensi kauden Mestarien liigan paikoista.

Maurizio Sarri antoi ottelussa normaalia enemmän vastuuta seuran nuorille lupauksille ja se kantoi hedelmää. Joukkue hyökkäsi läpi ottelun erittäin vaarallisesti ja puolusti todella organisoidusti. Samankaltaisella peliesityksellä West Ham on pelkkä suupala maanantaina Stamford Bridgellä.

West Ham taistelee loppukauden aikana kymmenen parhaan joukkoon pääsystä, mutta viime aikaiset peliesitykset eivät ole vakuuttaneet. Viime viikonloppuna Manuel Pellegrinin miehistö pelasi jopa häpäisevän huonosti kotikentällään Evertonia vastaan [0-2 tappio], eikä onnistunut koko 90-minuuttisen aikana luomaan ainuttakaan kunnollista maalipaikkaa.

Chelsea voittaa ottelun, mutta joukkueen heikko viimeistely evää mahdollisuudet murskalukemiin. West Hamin hyökkäyspään ongelmat jatkuvat, eikä joukkue onnistu tälläkään kertaa maalinteossa.

Pelivihjeemme otteluun: Chelsea voittaa ja ottelussa nähdään alle 2.5 maalia [4.05@Betsson]. Kohteen pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Pelivalintoja muista Euroopan sarjoista:

Juventus-AC Milan: puoliaika/lopputulos X/1 [4.4@Betsson] sekä alle 2.5 maalia [1.64@Betsson]

Bayern Munchen-Borussia Dortmund: Bayern voittaa [1.54@Betsson] ja Lewandowski tekee maalin [1.6@Betsson]

Barcelona-Atletico Madrid: Tasapeli [3.75@Betsson] ja alle 2.5 maalia [1.96@Betsson]

Kaikki Betssonin pelikohteet jalkapallo-otteluihin löydät TÄÄLTÄ.