Advertisement

Viikonlopun pelivihjeet: Pogba ja Kane osuvat maalipuiden väliin

Valioliiga palaa viikonloppuna maajoukkuetauolta ja luvassa on lukuisia mielenkiintoisia kamppailuja. Kierroksen ehdoton helmi pelataan sunnuntaina Anfieldilla, jossa Liverpool saa vieraakseen Tottenhamin.

Tämän viikonlopun pelivihjeemme kohdistuvat lauantai pelattavaan Man Utd-Watford -otteluun sekä jo aiemmin mainittuun kärkikamppailuun Liverpoolin ja Tottenhamin välillä.

Manchester United-Watford

Manchester United vahvisti torstaina tehneensä Ole Gunnar Solskjaerista seuran pysyvän managerin kolmeksi vuodeksi, joten ottelu on ensimmäinen Solskjaerin virallisen valmennuspestin aikana. Tämä antanee kotijoukkueelle myös hieman extralatinkia peliin.

Unitedin kannalta maajoukkuetauko tuli todella hyvään paikkaan, sillä manchesterilaisseura hävisi kaksi ottelua perätysten juuri ennen taukoa. Nyt joukkueen pelaajat ovat saaneet rauhassa levätä ja kuntoutua loukkaantumisistaan, sillä vain muutama United-pelaaja uurasti maajoukkuepaidassa tauon aikana.

Odotuksena on, että United lähtee kotiyleisönsä edessä pelaamaan erittäin agressiivista hyökkäyspelaamista, joka aiheuttaa hankaluuksia Watfordille. Maaleja on varmasti luvassa, kuten myös kortteja, joita ollaan näiden kahden joukkuueen välisissä otteluissa aiemminkin nähty runsaasti.

Unitedin suurin tähtipelaaja Paul Pogba ei ole osunut maalipuiden väliin viiteen edelliseen otteluun, mutta me uskomme tämän putken päättyvän lauantaina.

Pelivihjeemme otteluun: Paul Pogba tekee maalin [2,40@Betsson] ja yli 3.5 korttia [2,11@Betsson]. Kohteet pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Liverpool-Tottenham

Valioliigan kärkiottelussa pelataan todella isoista pisteistä. Liverpool taistelee mestaruudesta kynsin ja hampain, eikä pistemenetyksiin ole varaa. Tottenham on pudonnut mestaruustaistosta jo ulos ja taistelee nyt TOP-4 sijan säilyttämisestä.

Joukkueiden pelivireet ovat kuin yö ja päivä, mutta maajoukkuetauon vuoksi sille ei pidä antaa liikaa painoarvoa.

Molemmilta joukkueilta löytyy huippuvireiset hyökkääjät, sillä Liverpoolin Sadio Mane on tehnyt edelliseen seitsemään peliin hurjat kahdeksan maalia, ja Tottenhamin Harry Kane on tehnyt maalin viidessä perättäisessä ottelussa.

Joukkueiden viime aikaisissa keskinäisissä kohtaamisessa on nähty runsaasti maaleja, eikä tähän tilastoon tule muutosta sunnuntainakaan.

Liverpool on otteluun selkeä ennakkosuosikki, mutta Tottenhamilla on sanansa sanottavana ja parhaat pelivalinnat löytyvät vierasjoukkueen maaleista.

Pelivihjeemme otteluun: Harry Kane tekee maalin [2,90@Betsson] ja Tottenham yli 1.5 maalia [3,45@Betsson]. Kohteet pääset pelaamaan TÄSTÄ.

Pelivalintoja muista Euroopan sarjoista:

Dortmund-Wolfsburg, puoliaika/lopputulos: 1/1 [2,21@Betsson]

Ajax-PSV, Ajax voittaa ja yli 2.5 maalia [2,3@Betsson]

Inter-Lazio, Tasapeli ja yli 1.5 maalia [4,45@Betsson]

Kaikki Betssonin pelikohteet jalkapallo-otteluihin löydät TÄÄLTÄ.