Advertisement

Viimeinen niitti! Mesut Özilillä ja Sokratis Papastathopoulosilla ei asiaa Arsenalin kokoonpanoon tällä kaudella

Mesut Özilin ja Sokratis Papastathopoulosin haaveet pelaamisesta Arsenal-paidassa tällä kaudella murskaantuivat tänään, kun Tykkimiehet lähettivät 25 pelaajan listansa Valioliigalle.

Sekä Özilin että Sokratisin nimet loistivat poissaolollaan, aivan kuten aiemmin tässä kuussa Arsenalin nimetessä miehistönsä Eurooppa-liigaan.

Tämä tarkoittaa sitä, että kumpaakaa pelaajaa ei nähdä pelikentillä ainakaan ennen tammikuuta, jolloin siirtoikkuna aukeaa.

Sokratis todennäköisesti vaihtaa tuolloin maisemaa, mutta Arsenalin palkkakuningas, 350 000 puntaa viikossa tienaava Özil on jo aiemmin tehnyt selväksi, ettei hänellä ole aikomusta lähteä seurasta ennen sopimuksensa päättymistä.

32-vuotias Özil pelasi edellisen kerran virallisessa ottelussa maaliskuussa, jolloin hän syötti Alexandre Lacazetten tekemän 1-0 -voittomaaliin West Hamia vastaan.