Advertisement

Virgil van Dijk raivoissaan Southamptonille – jätti siirtopyynnön sekä pitkän lausunnon tapahtumista

Virgil van Dijk on jättänyt sisään siirtopyynnön yrittäessään pakottaa siirtoa pois nykyisestä Southampton seurastansa.

”Surun saattamana vahvistan jättäneeni sisään siirtopyynnön Southamptonille. Mielestäni minulla ei ole vaihtoehtoa”

Keskuspuolustajaa on kovaa vauhtia oltu viemässä niin Liverpoolin, Manchester Cityn sekä Chelsean paitaan kesän siirtoikkunan alla, mutta erimielisyydet joukkueen ja pelaajan välillä on laittanut kapuloita siirron rattaisiin. Viime kuun aikana van Dijkin haluama siirto Liverpoolin paitaan sai päätöksensä Southamptonin syyttäessä Liverpoolia laittomasta lähestymisestä, joka päättyi Liverpoolin avoimeen anteeksipyyntöön. Jürgen Klopp on tämän jälkeen ilmoittanut lehdistölle olevansa tyytyväinen nykyiseen puolustukseensa, eikä sanojensa mukaan enää havittele vahvistuksia kyseiselle osastolle.

Southamptonin tuore valmentaja Mauricio Pellegrino on ilmoittanut avoimesti van Dijkin harjoittelevan yksikseen, eristyksessä muusta joukkueesta, mutta samalla ilmoittanut, ettei keskuspuolustaja ole myytävänä. Van Dijk on täten raivostunut ja syyttää Southamptonia hänen mustamaalaamisestaan sekä tulevaisuutensa kanssa leikkimisestä.

Virgil van Dijk on tehnyt selväksi Southamptonille aikeistaan lähteä seurasta, ja kirjoittanut pitkän ja suorasanaisen lausunnon kaikkien luettavaksi.

”Surun saattamana vahvistan jättäneeni sisään siirtopyynnön Southamptonille. Mielestäni minulla ei ole vaihtoehtoa, kun minulle ilmoitettiin seuran aikomuksesta määrätä minulle kurinpidollisia toimenpiteitä sakkojen muodossa, jotka vastaisivat kahden viikon palkkaa. Tulen valittamaan päätöksestä vedoten mielestäni perusteettomaan sanktioon, ja heidän kyvyttömyyteen noudattaa oikeanlaista kurinpitoprotokollaa kyseisessä tapauksessa,” van Dijk aloitti.

”Viimeisen kuuden kuukauden aikana olen käynyt lukuisia keskusteluja hallituksen edustajien, entisen päävalmentajan Claude Puelin, sekä uuden päävalmentajan Mauricio Pellegrinon kanssa, ilmoittaakseni heille halustani lähteä seurasta uusien haasteiden perässä.”

”Olen todella kunnianhimoinen ja haluan saavuttaa niin paljon kuin mahdollista, saavuttaakseni täyden potentiaalini lyhyen ammattilaisjalkapallourani aikana. Haluan pelata Euroopan kentillä uudestaan, ja haastaa itseäni voittamaan suurimpia turnauksia, ja haluaisin täten Southamptonin harkitsevan suurien seurojen kiinnostusta minuun, mikäli sellaisia vielä on. Olen turhautunut seuran päätökseen, jonka mukaan en ole myytävänä, ja todella pettynyt että monien seurojen tiedustelut ovat jatkuvasti torjuttu.”

Virgil Van Dijk ei ole harjoitellut joukkueensa kanssa. Kuva: Alloverpress.fi

”Aika jonka olen juuri kärsinyt loukkaantuneena ja kykenemättömänä pelaamiseen, on laittanut lukuisia asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja saanut minut ymmärtämään, kuinka tärkeää on pitää suurista mahdollisuuksista kiinni, kun kerta siihen on mahdollisuus. Olen jatkuvasti välittänyt mielipiteitäni ja tunteitani ylimmälle johdolle tilanteissa, jotka olen luullut olevan henkilökohtaisia keskusteluita. Mutta ikävä kyllä nämä keskustelut ovat kerta kerran jälkeen löytänyt tiensä lehdistölle. Haluan myös tehdä selväksi, etten koskaan ole kieltäytynyt harjoittelemasta. Ylpeänä ammattilaisena olen loukkaantunut viittauksesta siihen, että olisin kieltäytynyt harjoittelemisesta, ja tuntuu tärkeältä korostaa tapahtumien todellista kulkua.”

”Olin toivonut pystyväni säilyttämään hyvän suhteen josta olen aina nauttinut kaikkien seuran jäsenien kanssa, varsinkin kannattajien, mutta kaiken tapahtuneen takia suhde on vakavasti rappeutunut. En tunne muuta kuin suurta kiitollisuutta kaikkia Southamptonilaisia kohtaan, saatuani mahdollisuuden pelata Valioliigassa.”

”Nyt on kuitenkin minun aikani siirtyä eteenpäin, ja toivon pystyväni työskentelemään seuran kanssa löytääksemme parhaan mahdollisen ratkaisun kaikille osapuolille.”