Advertisement

Virgil van Dijkin kohdalla pahimmat pelot kävivät toteen – kahden muun Pool-pelaajan tilanteessa valoa tunnelin päässä

Hyvät vai huonot uutiset ensin?

Liverpoolin tähtitoppari Virgil van Dijk loukkaantui Merseysiden derbyssä lauantaina, ja sen osalta pahimmat pelot kävivät toteen. VVD joutuu kamppailemaan siitä, pelaako enää tällä kaudella. Hän joutuu polvileikkaukseen otettuaan ikävästi yhteen Jordan Pickfordin kanssa.

Itse hän kertoo olevansa vakuuttunut, että pelaa vielä kaudella 2020-21. ”Vaimoni, lasteni, perheeni ja kaikkien Liverpool-organisaatioon kuuluvien tuella olen valmis edessä olevaan haasteeseen”, hän kirjoitti sosiaaliseen mediaan. ”Olen kiitollinen tuesta ja viesteistä, joita olen saanut.”

Jürgen Kloppilla on kuitenkin murheellisessa tilanteessa kaksi syytä olla onnellinen. Kaksi muuta merkittävää loukkaantumista, joiden kohteeksi joukkue on hiljattain joutunut, eivät ole yhtä vakavia kuin aluksi luultiin.

Maalivahti Alisson loukkaantui harjoituksissa ennen Aston Villa -peliä ja passitettiin kuuden viikon sairaslomalle. Loukkaantumisen haitallisuutta Liverpoolille korosti entisestään se, kun seurakaveri Adrian epäonnistui maalilla Aston Villaa vastaan. Brassimaalivahdin toipuminen on kuitenkin sujunut ennakoitua huomattavasti nopeammin, ja hänen odotetaan palaavan tolppien väliin jo ennen tämän kuun loppua.

Polvi loukkaantui lauantaina myös vakuuttavasti Valioliigassa aloittaneella Thiago Alcantaralla. Hänen epäiltiin joutuvan pitkäksi aikaa sivuun, mutta tilanne ei Poolin onneksi ole erityisen vakava. Joukkue kohtaa Ajaxin Mestarien liigassa tällä viikolla, ja vaikka siihen matsiin Thiago ei ehdi, odotetaan häntä kohtuullisen pian takaisin.