Vuonna 2004 Old Traffordilla pelatussa Manchester Unitedin ja Arsenalin välisessä ottelussa sattui ja tapahtui. Ottelu päättyi kotijoukkueen 2-0 voittoon ja tuo tappio päätti Arsenalin 49 tappiottoman ottelun putken. Ottelussa Wayne Rooney hankki kotijoukkueelle hyvin ristiriitaisesti tuomitun rangaistuspotkun. Ottelun jälkeen tilanne eskaloitui molempien joukkueiden pelaajien väliseksi nahisteluksi pelaajatunnelissa.
Tilanne päättyi siihen kun joku heitti kotijoukkueen silloista pitkäaikaista manageria Sir Alex Fergusonia pizzalla naamaan. Kyllä. Luit oikein.
Syyllisestä on ollut tietyt epäilykset alusta alkaen. Arsenalin tuolloinen puolustaja Martin Keown on kertonut seuraavaa: ”Syyllinen on erittäin taitava espanjalainen kaveri. Hän oli taitava jopa pizzan kanssa, jota hän heitti kuin frisbeetä”.
Ferguson itse oli kertonut, että syyllisen oli sanottu olevan Cesc Fabregas, mutta ettei hänellä tänä päivänäkään ole täyttä varmuutta syyllisestä.
Fabregasilta kysyttiin Sky’s ’A League of Their Own’ ohjelmassa, onko hän syyllinen pizzan heittämiseen Fergusonin naamalle.
”Kyllä” Fabregas huutaa nostaen kädet ilmaan tuuletuksen merkiksi.
”Martin Keown on tosin valehtelija. Näin hänet edessäni ja hän oli lyömässä jotakuta, joten hän ei nähnyt mitään”
”Minulla oli pizzanpala kädessä ja näin Sol Campbellin, Rio Ferdinandin ja Martin Keownin tönimässä toisiaan.”
”Halusin päästä mukaan, mutten tiennyt miten, joten heitin pizzani menemään”
”Sitten näin keneen pizza osui. En tarkoittanut sitä, joten Sir Alex Ferguson, olen todella pahoillani” Fabregas pahoittelee.
Ferguson itse on kirjoittanut tapauksesta elämänkertaansa. Hän kuvaa tarkasti tapausta, jossa hän kohtaa Arsene Wengerin kiivaassa keskustelussa ja seuraavaksi hän huomaa olevansa yltä päältä pizzassa. Fergusonin mukaan he laittavat aina ruokaa vierasjoukkueiden pukuhuoneisiin. Tarjolla on usein muun muassa pizzaa ja kanaa. Fergusonin mukaan Arsenalille tarjottiin aina parhaat ruuat.
Nyt on tämäkin mysteeri saatu vihdoin selvitettyä ja Ferguson voi jatkaa elämää rauhassa tietäen, että syyllinen löytyy tällä hetkellä Chelsean keskikentältä.