Advertisement

Walcott oli lähellä menettää rakkautensa lajiin Arsenalissa

Evertoniin viime tammikuussa siirtyneen Theo Walcottin viimeiset ajat Arsenalissa olivat pelaajalle hyvin haastavia. Ne johtivat jopa tilanteeseen, jossa pelaaja oli lähellä menettää rakkautensa jalkapalloon. Siirtonsa jälkeen pelaaja on herännyt jälleen uudenlaiseen eloon ja nauttii tällä hetkellä pelaamista täysin rinnoin.

”En aio valehdella. Aloin menettämään rakkauttani jalkapalloa kohtaan hieman. Minulla oli hyviä suorituksia, mutta sitten en kuitenkaan saanut mahdollisuuksia pelata”, Walcott kertoo Sky Sportsille. 

”100 maalin tekeminen Arsenalille on suuri saavutus minulle henkilökohtaisesti. En voi valehdella, viimeiset puolitoista vuotta olivat vaikeita. Se oli todella vaikeaa, kun ei päässyt kunnolla takaisin joukkueeseen.”

”Minusta tuntui, että halusin kokea jalkapallon jännityksen uudestaan. Tuntui, ettei se ollut mahdollista Arsenalissa. Samaan aikaan Sam (Allardyce) otti yhteyttä ja minusta tuntui, että se olisi minulle oikea siirto. Tunsin värinän ja ilon jälleen. Jos olen rehellinen, en olisi voinut olla onnellisemmassa paikassa. Nyt pelaan jalkapalloa hymy huulissa ja rakastan jalkapalloa jälleen.”

Walcott kohtaa tulevana sunnuntaina entisen seuransa, kun Everton matkustaa Lontooseen Emiratesille Arsenalin vieraaksi Valioliigassa.

 

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom