Advertisement

Wanyaman hurja kaukolaukaus helmikuun komein maali Valioliigassa – katso video!

Tottenham Hotspurin kenialaisen keskikenttäpelaajan Victor Wanyaman voimakas kaukolaukaus Liverpoolia vastaan 4. helmikuuta Anfieldilla on valittu helmikuun hienoimmaksi maaliksi Valioliigassa. Valinnan suorittivat yhdessä asiantuntijoista koostettu raati sekä Internetissä äänestäneet fanit.

Wanyaman maali oli 1-1 -tasoitus 80. minuutilla. Ottelun lisäajalla nähtiin kuitenkin vielä kaksi maalia ja loppunumeroiksi saatiin 2-2. Maali syntyi kun Christian Eriksen keskitti vasemmalta ja Liverpoolin maalivahti Loris Karius nyrkkeili pallon selvemmille vesille. Wanyama odotti kuitenkin rangaistusalueen ulkopuolella ja laukoi pallon voimalla aivan maalin ylänurkkaan.

”Se oli yksi parhaista maaleista mitä olen ikinä tehnyt”, sanoi Wanyama jopa hieman vähätellen Valioliigan verkkosivuilla. ”Minä vain reagoin tilanteeseen ennen Liverpoolin pelaajia. Ajattelin, että annan vain mennä koska pallo pomppi hieman enkä halunnut ajatella tilanteessa liikaa. Ja sitten annoin vain palaa.”

Maali yllätti täysin ainakin Wanyaman joukkuetoverit. Harry Kane kehui maalia helmikuussa ottelun jälkeen Tottenhamin verkkosivuilla.

”Hänellä on ollut viime peleissä muutama veto jotka päätyivät lähemmäs kulmalippua, joten olimme käskeneet häntä olemaan laukomatta”, Kane veisteli. ”Hän on osoittanut, että olimme väärässä! Pisteet hänelle, hän näytti meille tänään. Hän tuotti yhden komeimmista laukauksista mitä olen ikinä nähnyt. Minä en luultavasti ole tehnyt parempia jos totta puhutaan.”

Wanyamasta tuli ensimmäinen Tottenhamin pelaaja, joka on voittanut kuukauden maalin palkinnon, jota on jaettu vasta viime kaudesta lähtien. Hänestä tuli myös ensimmäinen kenialainen Valioliiga-palkinnon voittaja.

Upeaa maalia voi ihastella eri kuvakulmista alla olevasta videosta.