Advertisement

Watford-kapteenia syytetään väkivaltaisesta käytöksestä

Englannin jalkapalloliitto on päättänyt syyttää Watfordin kapteenia Troy Deeneyä väkivaltaisesta käytöksestä koskien loppuhetkien tapahtumia lauantaisessa Valioliigan ottelussa Watfordin ja Stoken välillä. Deeneyä uhkaa nyt kolmen ottelun mittainen pelikielto.

Välikohtaus alkoi ottelun lisäajalla, kun Stoke oli pelannut pallon ulos sivurajasta loukkaantumisen vuoksi. Sen sijaan, että olisi palauttanut pallon reilun pelin hengessä Stokelle, Deeney yritti keskittää maalille omalle joukkuetoverilleen. Stoken keskikenttäpelaaja Joe Allen ryntäsi kohtaamaan Deeneyn tilanteen vuoksi. Syttyneestä selkkauksesta molemmat pelaajat saivat keltaisen kortin.

Videokuvan perusteella Deeney kuitenkin raapaisee Allenia naamasta välikohtauksessa. Jalkapalloliiton kolmesta entisestä erotuomarista koostuva paneeli kokoontui katsomaan videon tapauksesta ja päätti yksimielisesti, että Deeneyä tulee syyttää väkivaltaisesta käytöksestä.


Välikohtauksen toinen osapuoli, Joe Allen, ei nähnyt tilannetta yhtä vaarallisena.

“Se oli ihan käsilaukkumeininkiä eikä siinä ollut mitään. Pidän Troysta, hän on yksi hyvistä tyypeistä, hän on erittäin hyvä pelaaja eikä se ollut mitään henkilökohtaista”, Allen sanoi Sky Sportsin mukaan. “Me pidimme johdosta kiinni lopussa ja odotimme palloa takaisin koska meillä oli pelaaja loukkaantuneena. He jahtasivat tasoitusta ja päättivät jatkaa pelaamista. Olin pettynyt että sain keltaisen kortin, koska olen nyt hieman ohuella jäällä, mutta näitä juttuja tapahtuu eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.”

Deeneyllä on tiistai-iltaan asti aikaa valittaa tuomiosta. Mikäli hän ei valita, hänelle annetaan tapahtuneen johdosta kolmen ottelun pelikielto. Tuo tarkoittaisi, että häneltä jäisivät väliin Valioliiga-ottelut Evertonia, Newcastlea sekä West Hamia vastaan.