Advertisement

Watfordin Gracia Valioliigan elokuun manageri

Watfordin espanjalainen manageri Javi Gracia on valittu Valioliigan elokuun manageriksi. Gracian alaisuudessa Watford on saanut Valioliiga-kauteen historiallisen hyvän alun. Hän on johdattanut Watfordin neljään voittoon neljässä ensimmäisessä ottelussa ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Näistä otteluista vain kolme ensimmäistä pelattiin elokuun puolella, mutta täydellinen alku toi kuitenkin ansaitun tunnustuksen.

Gracian Watfordin lisäksi myös Liverpool, Chelsea ja Tottenham ottivat pelkkiä voittoja elokuun otteluistaan. Watfordin kohdalla saavutusta voitaneen kuitenkin pitää yllättävimpänä, mikä varmasti avitti Graciaa palkinnon saamisessa. Valinnasta äänestivät yhdessä asiantuntijoista koostettu raati sekä fanit.

”Olen hyvin iloinen. Me nautimme tästä. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan”, Gracia riemuitsi Valioliigan verkkosivuilla. ”Ei saa katsoa ainoastaan kohti tien päätä. Pitää yrittää nauttia jokaisesta päivästä. Pitää yrittää nauttia erinomaisesta ilmapiiristä, meitä auttavista työntekijöistä sekä kannattajista, jotka ovat olleet loistavia jokaisessa pelissä. Uskon, että yhdessä me voimme saavuttaa todella suuria asioita.”

Gracia valittiin Valioliigan kuukauden manageriksi ensimmäistä kertaa. Hän on vasta toinen palkinnon saanut Watfordin manageri. Aiemmin Quique Sanchez Flores valittiin kuukauden manageriksi joulukuussa 2015 hänen valmentaessaan Watfordia.