Advertisement

Wayne Rooney aloitti rangaistuksen suorittamisen – toive ei toteutunut

Englannin maajoukkueen entinen kapteeni Wayne Rooney aloitti yhdyskuntapalveluksen lauantaina. Manchester Unitedin kaikkien aikojen paras maalintekijä, täksi kaudeksi takaisin kasvattajaseuraansa Evertoniin siirtynyt Rooney tuomittiin syyskuussa kahden vuoden ajokieltoon,  sekä suorittamaan 100 tuntia yhdyskuntapalvelua rangaistuksena rattijuopumuksesta.

Englantilaishyökkääjä oli pyytänyt lupaa suorittaa yhdyskuntapalvelua opettamalla nuorille jalkapalloa, mutta näin helpolla ehdonalaisviranomaiset eivät englantilaista päästäneet ja hylkäsivät miehen ehdotuksen.

Rooney työskenteleekin rangaistuksensa ajan liikuntavammaisten aikuisten keskuksessa, jossa englantilaisen työpäivät ovat viiden tunnin mittaisia. Rooney suorittaa rangaistustaan pääasiassa maajoukkuetauoilla.

Keskus, jossa Wayne Rooney suorittaa yhdyskuntapalvelustaan sijaitsee aivan hänen kotinsa vieressä, moni naapurustosta hieraisikin silmiään lauantaina, kun Wayne bongattiin maalaamassa puiston penkkejä.

– Wayne on ihmetellyt, miksi hänet laitettiin maalaamaan penkkejä paikallispuistoon, sen sijaan, että hän voisi käyttää taitojaan hyväksi ja opettaa nuoria pelaamaan jalkapalloa.

– Rooney on aloittanut maajoukkuetauolla yhdyskuntapalveluksen suorittamisen, samalla, kun osa hänen seurakavereistaan harjoittelee.

Puutarhakeskus jossa Rooney rangaistustaan suorittaa on sama paikka, jossa entinen Rooneyn seurakaveri Carlos Tevez suoritti neljä vuotta aiemmin omaa rangaistustaan. Tevez tuomittiin vuonna 2013 kuuden kuukauden ajokieltoon sekä suorittamaan 250 tuntia yhdyskuntapalvelua, jäätyään kiinni ajokortitta ajosta.

Tätä kaksikkoa yhdistää nyt muukin kuin Manchester United. Kuva: alloverpress.fi

Lähde: Sports Illustradet