Advertisement

Welbeck jättää Arsenalin kesällä

Arsenalin hyökkääjä Danny Welbeck jättää joukkueen kesällä hänen sopimuksensa päättyessä. Arsenalin manageri Unai Emery vahvisti, ettei Welbeckin kanssa neuvotella uudesta sopimuksesta.

”Puhuin seuran kanssa hänen tilanteestaan, ja päätös on, että hän tulee jättämään seuran”, Emery totesi Sky Sportsin mukaan.

Welbeck jätti jäähyväisensä Arsenalin kannattajille kauden viimeisessä kotiottelussa Brighton & Hove Albionia vastaan eilen. Samalla jäähyväiset jätti myös keskikenttäpelaaja Aaron Ramsey.

Nyt 28-vuotias Welbeck siirtyi Arsenaliin Manchester Unitedista kesällä 2014. Loukkaantumisista kärsineen Welbeckin kausi on ollut ohi jo marraskuusta lähtien vakavan nilkkavamman vuoksi.

Yhteensä Welbeck ehti edustaa Arsenalia urallaan 126 ottelussa, joissa syntyi 32 maalia. Tällä kaudella Welbeck teki pelaamissaan neljässätoista ottelussa viisi maalia. Kahdeksassa Valioliigan ottelussa syntyi yksi maali.

Arsenalin hyökkäyskaluston nokkimisjärjestyksessä Welbeck oli pudonnut kolmanneksi Alexandre Lacazetten ja Pierre-Emerick Aubameyangin hankintojen jälkeen. Ensi kesänä viisi vuotta Arsenalia edustaneella Welbeckillä on kuitenkin edessään uuden seuran etsintä.

 

METSÄSTÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. BETSSON TARJOAA KILPAILUN, JOSSA VOI METSÄSTÄÄ VIIKON KORKEINTA KERROINTA. VOITTAJALLE TARJOLLA JOPA 1000 EUROA!