Advertisement

Welbeck ryösti Sheffield Unitedin avausvoiton viime hetkillä – Manu nujersi Leedsin vakuuttavin ottein

Valioliigan 14. ottelukierros jatkui sunnuntaina neljän ottelun voimin. Sunnuntai tarjosikin monia ennakkoasetelmiltaan mielenkiintoisia kamppailuita, kun Tottenham ja Leicester taistelivat tärkeistä pisteistä kärkisijojen kannalta ja Manchester Unitedin sekä Leedsin kiihkeä derby näki päivänvalon 16 vuoden jälkeen.

Brighton – Sheffield United, 1-1

Ensimmäinen ottelu käytiin kuitenkin Brightonin sekä toistaiseksi voitottoman Sheffield Unitedin kesken. Sheffield oli lähellä avata voittosaldonsa, mutta toisin kävi. Chris Wilderin ryhmä koki ison takaiskun voittohaaveilleen 40. minuutin kohdalla, kun John Lundstram lensi rajun taklauksen myötä suoraan suihkuun. Lopulta Sheffield aloitti maalinteon, kun vaihdosta tullut Jayden Bogle pyssytti pallon Brightonin verkkoon. Kauden ensimmäinen voitto oli vain minuuttien päässä, mutta Danny Welbeck oli eri mieltä. Englantilaishyökkääjä korjasi karat sisään sivuvapaapotkun jälkitilanteesta. Näin ollen pisteet jaettiin 1-1-numeroin.

Tottenham – Leicester, 0-2

Päivän toisessa ottelussa Tottenham ja Leicester mittelivät paremmuudesta Tottenham Hotspur Stadiumilla. Voitto ottelusta tarkoitti molemmille nousua sarjan toisella sijalle. Ensimmäinen puoliaika näytti päättyvän maalittomana, mutta Serge Aurier kaatoi Wesley Fofanan rangaistusalueen kulmalla vain hetki ennen puoliaikaa. Pallo pilkulle ja Jamie Vardy ei erehtynyt. Leicester lisäsi johtoaan toisen puoliajan alussa Toby Alderweireldin epäonnisella ohjauksella omiin. Nämä jäivät loppulukemiksi ja pisteet matkasivat mukaan Leicesteriin. Tappio oli Tottenhamin toinen perättäinen Valioliigassa.

Man United – Leeds, 6-2

Kolmas kamppailu oli etukäteen todellinen herkkupala, kun paikallisvastustajat Manchester United ja Leeds kohtasivat pitkän tauon jälkeen Old Traffordilla. Man United ei kauaa kuhnaillut, kun se siirtyi 20 minuutissa jo 3-0 karkumatkalle. Scott McTominay osui kahdesti ensimmäisen viisiminuuttisen aikana ja Bruno Fernandes lisäsi johtoa varttia myöhemmin kauden kahdeksannella Valioliigaosumallaan. Tämä ei kuitenkaan vielä riittänyt, vaan Victor Lindelöf vei Manun jo 4-0-johtoon 37. minuutilla. Leeds kuitenkin kavensi ennen taukovihellystä Liam Cooperin puskulla. Toinen puoliaika tarjosi ”vain” kolme osumaa. Daniel James osui ensimmäistä kertaa kuluvan kauden aikana ja Fernandes sijoitti pilkulta illan toisensa. Stuart Dallas kaunisteli lukemia vielä komealla kaukolaukauksella ja näin loppulukemat olivat 6-2. Manu nousi voitolla jo sarjakolmoseksi, vaikka joukkueella on pankissa vielä yksi rästipeli.

West Bromwich – Aston Villa, 0-3

Päivän päätti West Midlandsin derby, jossa Sam Allardyce sai tulikasteensa West Bromwichin peräsimessä. Ottelu ei kuitenkaan alkanut Allardycen kannalta ruusuisesti, kun Anwar El Ghazi vei Aston Villan johtoon vain viiden minuutin pelin jälkeen. West Bromwichin ilta synkkeni entisestään 36. peliminuutilla, kun kapteeni Jake Livermore ajettiin kentältä likaisen taklauksen jäljiltä VAR-tarkastuksen jälkeen. Bertrand Traore ja El-Ghazi viimeistelivät toisella puoliajalla loppulukemiksi 0-3. Aston Villa nousi voitolla tasaisen sarjataulukon 9. sijalle.