Arsenalin Danny Welbeckin loukkaantumisen pituudeksi on arvioitu vähintään neljä viikkoa. Arsenal odottaa yhä magneettikuvauksen tuloksia, jonka jälkeen loukkaantumisen pituus voi vielä tarkentua.
Welbeck loukkaantui Chelseaa vastaan pelatussa Valioliiga-ottelussa viime sunnuntaina. Loukkaantumiseen johti kaksinkamppailu tilanne David Luizin kanssa. Rikettä tilanteessa ei kuitenkaan ollut.
”Danny käy tänään magneettikuvauksissa. Emme tarkalleen tiedä kuinka paha nivusvamma on, mutta hän on pois vähintään maajoukkuetaukoon saakka” kertoi joukkueen manageri Arsene Wenger Arsenalin internetsivuilla.
Tämä tarkoittaa sitä, että Welbeck on sivussa ainakin keskiviikon Carabao-cupin ottelu Doncasteria vastaan sekä Valioliigassa pelattavat ottelut WBA:ta sekä Brightonia vastaan. Myös Eurooppa-liigan ottelu Bate Borisovia vastaan voidaan Welbeckin kohdalta unohtaa.
Maaottelutauon jälkeen ensimmäinen ottelu Arsenalilla on Valioliigassa 14. lokakuuta ja vastassa on tuolloin Watford. Tähän peliin tämänhetkisen ennusteen mukaan Welbeckillä olisi pieni mahdollisuus ehtiä.
Welbeck on urallaan loukkaantunut useita kertoja. Viime kaudella Welbeck oli sivussa peräti kahdeksan kuukautta. Welbeck on kuluvalla kaudella ollut avauksessa Arsenalin kaikissa viidessä Valioliiga-ottelussa. Maaleja Welbeck on kuluvalla kaudella tehnyt kolme ja maalisyöttöjä hänellä on yksi. Ottelussa Chelseaa vastaan Welbeck oli yksi Arsenalin näkyvimmistä pelaajista.
Poissaolo tarkoittanee sitä, että Alexis Sanchez palannee avauskokoonpanoon seuraavassa Valioliiga-ottelussa.