Advertisement

Wenger hylännyt PSG:n tekemän sopimustarjouksen

Arsenalissa 22 kautta managerina toiminut Arsene Wenger jättää seuran kuluvan kauden päätteeksi. Wenger on kertonut, että tulee jatkamaan valmentamista myös tulevaisuudessa. Ranskalaisen seuraava työpaikka on toistaiseksi vielä arvoitus. Huhujen mukaan hän olisi ollut PSG:n yksi vaihtoehto Unai Emeryn seuraajaksi, joka jättänee seuran kauden päätteeksi.

Daily Star kirjoittaa, että Wenger olisi saanut PSG:ltä tarjouksen seuran valmentamisesta. Wenger on Daily Starin mukaan kuitenkin kieltäytynyt mahdollisuudesta. Taustalla on Wengerin halu valmentaa seuraavaksi Ranskan maajoukkuetta.

Maajoukkuetta valmentaa tällä hetkellä Didier Deschamps. Arvioiden mukaan kesän MM-Kisat olisivat Deschampsin viimeiset Ranskan peräsimessä. Wengerille on vuosien saatossa tarjottu muutaman kerran Ranskan maajoukkueen valmentajan pestiä aiemminkin. Myös Wenger itse on kertonut, että maajoukkueen valmentaminen olisi hänen unelmansa.

Wengerin kieltäytymisen myötä saksalainen Thomas Tuchel olisi vahvin ehdokas PSG:n seuraavaksi manageriksi. Tuchel on ollut huhujen mukaan myös yksi Arsenalin vaihtoehdoista Wengerin seuraajaksi. Managerimarkkinat vaikuttavat tällä hetkellä erittäin mielenkiintoisilta ja käytännössä mitä tahansa voi vielä tämän saralla tapahtua.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom