Advertisement

Wenger paljastaa yrittäneensä houkutella Jadon Sanchon Arsenaliin

Borussia Dortmundin 18-vuotias Jadon Sancho on ollut tämän kauden suuri sensaatio Bundesliigassa. Alkukaudesta Sancho oli vielä vaihtopelaajan roolissa, mutta kun tehoja tuli niin vastuukin on kasvanut. Tämän kauden 21 liigaottelussa hän on tehnyt seitsemän maalia ja antanut hurjat 11 maalisyöttöä.

Sancho siirtyi Dortmundin organisaatioon Manchester Citystä kesällä 2017. Häntä itseään päätös tässä vaiheessa tuskin harmittaa yhtään, mutta muitakin ottajia olisi ollut. Arsenalin entinen manageri Arsene Wenger paljastaa, että yritti elokuussa 2017 houkutella lontoolaisen Sanchon Arsenalin riveihin.

”Halusin napata hänet Man Citystä kun hän ei saanut peliaikaa”, Wenger kertoi beIN Sportsin mukaan. ”Yritin houkutella häntä koska hän on Lontoosta. Yritin saada hänet Arsenaliin. Hän on yksi sukupolvensa parhaista pelaajista. Hänessä on jotain, mikä on osa kaikkia isoja pelaajia. Sitä voi kutsua ylimielisyydeksi, itseluottamukseksi tai uskoksi, mutta sitä pitää olla.”

Sancho palasi Lontooseen eilen pelaamaan vierasjoukkueen riveissä Mestarien liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen ensimmäisen osaottelun Tottenhamia vastaan. Tuo paluu ei kuitenkaan tainnut mennä aivan suunnitellulla tavalla. Muiden muassa ilman Harry Kanea ja Dele Allia pelannut Tottenham voitti ottelun puhtaasti 3-0.